Dokumentissa seurataan Pariisissa sijaitsevaa maailman johtavaa elokuva- ja televisioalan koulua La Fémisia ja sen pääsykokeita

Jaa artikkeliLähetä vinkki

(Päivitetty: )
Teksti: Arto Pajukallio

Pariisissa sijaitseva La Fémis rankataan yhdeksi maailman johtavista elokuva- ja televisioalan kouluista. Nelivuotisessa koulutuksessa kaikki opiskelijat perehdytetään elokuvanteon eri osa-alueisiin ennen kuin he pääsevät erikoistumaan omille linjoilleen.

Pyrkijöistä hyväksytään vuosittain 40 uutta opiskelijaa. Kaikkiaan koulusta on valmistunut yli 700 henkeä: taiteilijoita, teknikoita, levityksen ja markkinoinnin osaajia – mutta ei näyttelijöitä, joilla on omat koulunsa.

Itsekin koulussa vaikuttaneen Claude Simonin dokumentti seuraa pääsykokeita. Niissä mm. analysoidaan nähtyä filmiä, josta keskustellaan opettajaryhmän kanssa. Teoreettisuuden tarpeita ei ohiteta käytännön lahjakkuudella.

Dokumentin latautuneimmissa kohtauksissa opettajat väittelevät pyrkijöistä kiihkeästi: maineestaan tietoisessa erikoiskoulussa uskalletaan ottaa kantaa.

Pääsykokeet – unelmana elokuva, pe 30.11. klo 13.01 Yle Teema & Fem

X