Islantilainen draamasarja vie kaltereiden taakse naisvankilan verkkaiseen maailmaan

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Unnur Ösp Stefansdottir ja Nina Dögg Filippusdottir näyttelevät islantilaissarjassa Vangit.

(Päivitetty: )
Teksti: Pertti Avola

Nordic noir -genre on tuottanut lukuisia pohjoismaisia sarjoja, joilla on ollut menekkiä myös muualla maailmalla. Nyt alkaa kuitenkin tuntua siltä, että lajityypin rajat alkavat näkyä. Sen ulkoiset tunnusmerkit, ankean syksyiset tai talviset maisemat ja ahdistuneet tai sulkeutuneet poliisihahmot, toistavat itseään jo ikävästi. Kotimainen Karppi on tästä hyvä esimerkki. Kovin tutuilta sen tunnelmat, asetelmat ja maisemat jo tuntuvat. Lisäksi sarjan kerronta on hieman sekavaa.

Islantilaiset sarjat muodostavat lajityypissä virkistävän poikkeuksen. Vaikka sellaiset sarjat kuin Loukussa, Case, Kallion arvoitus ja Laava ovat rikossarjoja, niihin ovat tuoneet oman värinsä ainutlaatuiset maisemat sekä tunne siitä, että pienissä ja hieman suuremmissakin yhteisöissä kaikki tuntevat tai ainakin tietävät toisensa.

Femillä esitetty, nyt Areenasta katsottavissa oleva Vangit on tarjonnut hieman toisenlaista islantilaista sarjatuotantoa. Vaikka Vangit alkaakin rikoksella, se ei ole ollut varsinainen rikossarja, eikä poliisejakaan ole sen päärooleissa. Vangit on ollut pätevää draamaa, jonka ytimessä ovat perhe ja sen salaisuudet sekä myös naisvankilan mikrokosmos.

Aluksi mietin, alkaako Vangit kulkea lainkaan, mutta tavallaan verkkainen rytmi ja vähä vähältä paljastuvat tarinan laskokset ovatkin olleet sarjan idea. Samoin luokkaerot vankilaan joutuvan hemmotellun porvarisnaisen ja työväenluokkaisten vankitoverien välillä.

Rikossarjojen lisäksi toinen pohjoismaisten tv-sarjojen perustyyppi on suku- tai perhetarina. Vangit on yhdistänyt nämä kaksi lajityyppiä persoonalliseksi kokonaisuudeksi, joka hitaasta alusta huolimatta veti mukaansa. Siitäkin huolimatta, ettei se ratsastanut lainkaan islantilaismaisemilla.

Vangit, yle areena 8.5. saakka

X