Taistelu yhteiskunnallisia ongelmia vastaan ei taukoa – Elokuvaohjaaja Jafar Panahi esittää itseään taksinratissa

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Monet Jafar Panahin ohjaamista elokuvista on kielletty Iranissa.

(Päivitetty: )
Teksti: Tero Kartastenpää

Raivo pitää pidätellä sisällä. Hymyyn jähmettyvät kasvot eivät anna ilmi, mitä kuski ajattelee asiakkaiden tilanteista, joissa ei voi auttaa. Hän ei edes pysty ajamaan ihmisiä toivomiinsa paikkoihin.

Enemmän kuin teheranilainen taksikuski

Iranilaisohjaaja Jafar Panahi on enemmän kuin teheranilainen taksikuski, jolle ripittäydytään oman elämän murheista. Panahi esittää itseään, aktivistiohjaajaa joka on vuosia taistellut yhteiskuntansa ongelmia vastaan. Ratissa hän joutuu eettisiin keskusteluihin. Kuten pitäisikö ryöstäjänsä ilmiantaa, jos uskoo heidän joutuvan teloitetuiksi. Ajolautakamera on yksi henkilöhahmo, joka tallentaa kasvot tai tien.

Palkittu fiktioelokuva

Vuoden 2015 dokumentaristinen fiktioelokuva jatkaa Cannes-palkitun Panahin linjaa naisten, lasten ja köyhien puolella. Panahi viittaa vuoden 2010 pidätykseensä.

Useat ohjaajan elokuvat on kielletty Iranissa, ja Panahia pidetään Iranissa kotiarestissa lukuisista elokuva-alan vapautuskampanjoista huolimatta. Häneltä on kielletty tekemästä elokuvia, mutta uusimmissa elokuvissaan hän uhmaa kieltoa.

Taxi Teheran sisältää vapautumisen ituja

On tyypillistä, että kirjallisuusihmisiä kiehtovat kirjoista kertovat kirjat ja elokuvaihmisiä elokuva-elokuvat. Taxi Teheran on kommentti taide-elokuvasta, tie-elokuva, jossa ei huokailla maisemille eikä etsitä mitään suurta lopputotuutta. Ruuhkassa kaikki ovat yhtä hukassa.

Sen sisällä on useita vapautumisen ituja. Panahin siskontytär Hana Saeidi kuvaa omaa lyhytelokuvaansa taksimatkalla. Lapsi etupenkillä luettelee Angry Birds -vihkostaan sääntöjä, joiden mukaan elokuvia pitäisi tehdä.

Kukkia myyvä asianajaja – jota ihmisoikeusjuristi Nasrin Sotoudeh esittää – kuvailee, kuinka kansalaisia tarkkailevasta yhteiskunnasta tulee avovankila. Paras vastakeino on tarkkailla takaisin.

Taxi Teheran, ke 28.3. klo 22.00 Teema & Fem

X