Dokumentti Jäänalainen kaupunki kertoo jään sisään kaivetusta kaupungista Camp Century Grönlannissa

Jäänalainen kaupunki -dokumentti kertoo Kylmän sodan aikana Yhdysvaltain armeijan kaivamasta laajasta tunneliverkostosta Grönlannin ikijäähän. Siirtokuntaa asutettiin seitsemän vuoden ajan.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Kun jäänalainen kaupunki hylättiin, jälkeen jäi tuhansia tonneja saasteita. Nyt jää sulaa ja arvioidaan, että kaupunki paljastuu noin vuonna 2090.

Jäänalainen kaupunki -dokumentti kertoo Kylmän sodan aikana Yhdysvaltain armeijan kaivamasta laajasta tunneliverkostosta Grönlannin ikijäähän. Siirtokuntaa asutettiin seitsemän vuoden ajan.
Teksti:
Onnimanni Liukkonen

Saksalaisdokumentti Jäänalainen kaupunki kertoo USA:n armeijan tieteellisestä tukikohdasta, joka oli toiminnassa vuosina 1959–66.

Kylmän sodan vainoharhaiset ajat tuottivat mielikuvituksellisia kokeiluja. Yksi oudoimmista ydinsodan uhan tuottamista projekteista oli kokonaan jään sisään kaivettu kaupunki Camp Century Grönlannissa.

Kuvamateriaalia on runsaasti, sillä armeija taltioi koko projektin edistymistä. Tukikohtaan suunniteltiin esimerkiksi ydinaseiden laukaisualustoja. Välimatka Neuvostoliiton strategisiin kohteisiin oli Grönlannista puolet pienempi kuin Yhdysvaltojen mantereelta. Projektilla oli myös utopistisia tavoitteita: tuolloin pohdittiin oikeasti sitä, että ydinsodan tuhojen jälkeen elämä voisi jatkua maanalaisissa kaupungeissa.

Kiehtovan dokumentin lopussa pureudutaan ajankohtaiseen ongelmaan. Leiriin ydinvoimaa tuottaneen ydinreaktorin jätteet uhkaavat nousta pinnalle jäätikön sulaessa, mutta salailu estää kunnon tutkimukset.

Historia: Jäänalainen kaupunki, ma 19.10. klo 19.00 Tv1

Lue myös: Kirjeet ilman allekirjoitusta – DDR:n asukkaat lähettivät nimettöminä kirjeitä

X