Dokumentti: Projekti Todd Marinovich on henkilökuva amerikkalaisen pelinrakentajan elämästä

Nykyisin viisikymppinen Todd Marinovich kertoo itse henkilökuvassa Projekti Todd Marinovich, miksi elämä suistui raiteiltaan.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Projekti Todd Marinovich on kuvaus amerikkalaisen jalkapallon pelinrakentajan Todd Marinovichin kurinalaisesta elämästä.

Nykyisin viisikymppinen Todd Marinovich kertoo itse henkilökuvassa Projekti Todd Marinovich, miksi elämä suistui raiteiltaan.
Teksti:
Onnimanni Liukkonen

Amerikkalaisen urheilukanavan ESPN:n dokumentissa Projekti Todd Marinovich kerrotaan suomalaisille varsin tuntemattomasta urheilijasta. Amerikkalaisen jalkapallon pelinrakentajan Todd Marinovichin tarinassa riittää silti tarttumispintaa. Samalla tavalla kuin esimerkiksi Tiger Woodsin, Andre Agassin tai Jani Sievisen isät, niin myös Toddin isä omistautui poikansa valmentamiselle aivan pienestä pitäen.

Treenaaminen oli kokonaisvaltaista aina ruokavaliosta lähtien. 1980-luvun lopulla Toddista alettiin kirjoittaa juttuja, joista tarttui lempinimi Robo Quarterback. Robocop-elokuvasta lainattu nimi viittasi Toddin robottimaiseen kasvatukseen. Peli kulki ja tulevaisuudessa häämötti ura rahakkaassa NFL:ssä, mutta sitten kurinalaisen kasvatuksen ja tarjolla olevien houkutusten ristiriita kasvoi liian suureksi.

Nykyisin viisikymppinen Todd Marinovich kertoo itse henkilökuvassa, miksi elämä suistui raiteiltaan. Mukana on runsaasti kuvamateriaalia uran varrelta ja Toddin läheisten haastatteluja.

ESPN dokumentti: Projekti Todd Marinovich, ke 13.5. klo 22.35 Mtv3

Lue myös: Ohad Naharin ja Mr. Gaga – Dokumentti palvotun koreografin työstä, tanssista ja elämästä

X