Dokumenttiprojekti: Pieni punainen – Minne liike katosi?

Dokumentista Pieni punainen uupuu laulujen voima, mutta aate liekehtii oudompana. On hyvä hetki kuulla, miksi Kiinan kulttuurivallankumous houkutteli suomalaisnuoria.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Pieni ja punainen oli myös kylmän Suomen maolainen liike. 

Dokumentista Pieni punainen uupuu laulujen voima, mutta aate liekehtii oudompana. On hyvä hetki kuulla, miksi Kiinan kulttuurivallankumous houkutteli suomalaisnuoria.
Teksti: Tero Kartastenpää

Ohjaaja Jouko Aaltonen, 63, palaa hittinsä kaiuille. Vasemmiston laululiikkeestä kertonut Kenen joukoissa seisot nousi kaikkien aikojen katsotuimmaksi suomalaisdokumentiksi vuonna 2006.

Maolaisdokumentista Pieni punainen uupuu laulujen voima, mutta aate liekehtii oudompana. Suomen maolaiset ovat jo siinä iässä, että heitä saatetaan dokumentissa hautaan. On hyvä hetki kuulla, miksi Kiinan kulttuurivallankumous houkutteli suomalaisnuoria.

Vanhoilla maolaisilla tulee lihasmuistista Mao Zedongin punaisen kirjan heiluttelu. Sitä pystyi siteeraamaan kaikissa tilanteissa kuin Raamattua.

Dokumentissa he lähinnä istuvat ja puhuvat. Nykyinen arki näytetään tyhjänä verrattuna nuoruuden yhteistoimintavuosiin. Silloin he uskoivat, että Suomesta saadaan sosialistinen väkivallalla. Supo tarkkaili, vaikka suora toiminta oli lähinnä lentolehtisten levittämistä Alkon edessä.

Sosialistien sisäpiirikinat eivät aukea vihkiytymättömälle, mutta totinen dokumentti muuttuu vetävämmäksi aatteen hiipuessa. Laukaan jättikommuunissa toiminta lähenteli jo naurettavuutta.

Dokumenttiprojekti: Pieni punainen, to 7.5. klo 19.00 Tv1

Lue myös: Dramatisoitu dokumenttisarja Axel – matkani Sisä-Suomeen kertoo Akseli Gallen-Kallelan Suomen opintomatkoista

X