Dokumenttiprojekti seuraa isää, jonka vaimo on vienyt parin yhteisen lapsen mukanaan takaisin synnyinmaahansa

Jaa kaverilleTilaa Seura
Hezha Mohamed
© Yle Kuvapalvelu

Pian hän tulee ei ole Ylen luotetun dokumentaristitähden Kati Juuruksen tasokkaimpia ja monitasoisimpia töitä. Kuvausten loppumetreillä – tai milteipä niiden jälkeen – tapahtuva käänne olisi ollut ihan riittävä peruste pistää koko materiaali jäihin.

Elokuva seuraa puheliasta Hezha Sadekia, joka esittää eri instansseissa vastalauseen siitä, että hänen vaimonsa on palannut pääkaupunkiseudulta Irakiin ja vienyt parin pienen pojan mukanaan.

Juurus pohti dokumenttiaiheeksi avioerojen erityisvaikeuksia suhteissa, joiden osapuolet ovat eri kulttuureista. Ohjelmassa sekä mies että nainen (jota kuullaan vain muutaman sanan verran puhelimessa) ovat Irakin kurdeja. Se merkityksellinen ero heillä on, että Hezhan vanhemmat olivat pitkälle maallistuneita jo ennen Suomeen muuttoaan.

Ilman dokumentaristin kommentointia esille keriytyvä aineisto tuottaa hämmennyksen tunteita. Tässä yhteydessä kaipaa selvennystä jo ”lapsikaappauksen” käsitteellekin.

Dokumenttiprojekti: Pian hän tulee, to 4.4. klo 19.00 Tv1

X