Dokumenttisarja avaa yhteiskunnallisia tapahtumia aikalaismusiikin viestien ja näkökulmien kautta

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Teksti: Arto Pajukallio

Päivä osuu nyt kohdalleen: tasan 50 vuotta sitten, 29.6.1969, newyorkilaisbaari Stonewall Inn joutui jälleen kerran poliisin aggressiivisen ratsian kohteeksi. Sillä kertaa eivät asiakkaat kuitenkaan enää alistuneet, vaan nousivat vastarintaan penäämään oikeuksiaan. Tapahtumasta muodostui käänteentekevä virstanpylväs gay-liikehdinnän historialle.

Syrjityn sukupuolisuuden tuntoja oli perinteisesti heijastanut viihdekulttuuri alamerkityksineen, joita kaikki eivät tietenkään osanneet lukea. Aikakauden uusi musiikki, disco ja soul etunenässä, toivat nämä häpeämättömät ja ylpeätkin tunnot rohkeasti esille, kunnes AIDS ilmaantui hämmentämään kaikkia ja leimaamaan vähemmistöjä.

Amerikkalainen dokumenttisarja avaa yhteiskunnallisia tapahtumia aikalaismusiikin viestien ja näkökulmien kautta. Suomessa sarja käynnistyy itse asiassa sen viimeisellä kahdeksannella jaksolla. Muissa episodeissa käsitellään mm. kilpajuoksua avaruuteen, Berliinin muurin murtumista ja Katrina-hurrikaania.

Soundtracks: musiikki elää ajassa, la 29.6. klo 15.45 Yle Teema & Fem

X