Eläimet hurrikaanin armoilla -dokumentti seuraa eläinten pelastusoperaatiota hurrikaanin jäljiltä

Eläimet hurrikaanin armoilla kertoo ihmisistä, jotka pelastivat hurrikaani Harveyn jäljiltä loukkuun jääneitä eläimiä Texasissa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Opossumi turvassa häkissään.

Eläimet hurrikaanin armoilla kertoo ihmisistä, jotka pelastivat hurrikaani Harveyn jäljiltä loukkuun jääneitä eläimiä Texasissa.
Teksti: Anu Räsänen

Amerikkalainen dokumentti Eläimet hurrikaanin armoilla ei ole niin itkettävä kuin sen suomenkielisestä nimestä ja ensimmäisistä kyynelehtivistä minuuteista voisi päätellä.

Tarinaa kerrotaan kyllä suureelliseen ja hieman onttoon tapaan sekä tunnekuohujen että sankaritarinoiden valossa. Tapauksesta toiseen siirrytään kuitenkin niin nopeasti, etteivät katsojan silmät ehdi oikein edes kostua.

Seuraa juonipaljastus: kaikilla dokumentin tarinoilla on sitä paitsi onnellinen loppu.
Dokumentti kertoo ihmisistä, jotka pelastivat hurrikaani Harveyn jäljiltä loukkuun jääneitä eläimiä Texasissa. Silmittömän suloisten koiran- ja kissanpentujen lisäksi turvaan saatellaan muun muassa nautaeläimiä.

Dokumentti muistuttaa, että Yhdysvaltain liittovaltion laki velvoittaa huomioimaan eläimet luonnonkatastrofien jälkeisissä pelastusoperaatioissa. Lakia muutettiin vuoden 2005 hurrikaani Katrinan jälkeen, kun ihmiset kieltäytyivät lähtemästä kodeistaan turvaan, jollei myös lemmikkejä pelasteta.

Eläimet hurrikaanin armoilla, su 22.3. klo 15.00 Kutonen

Lue myös: Musiikki politiikan aseena -dokumentissa politiikka ja musiikki liittoutuvat

X