Elokuva-arvio: Aki Kaurismäen ohjaama ihastuttavan juhlallinen Boheemielämää kertoo kolmesta taiteilijahörhöstä Pariisissa

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Boheemielämää
Kuvassa Marcel Marx, kirjailija (André Wilms), Schaunard, säveltäjä (Kari Väänänen) ja Rodolfo, taidemaalari (Matti Pellonpää). © Yle / SPUTNIK OY
Taiteilijaelämää Pariisissa kuvaavaa Boheemielämää perustuu Henri Murgerin samannimiseen romaaniin.

Boheemielämää (La vie de bohème, Saksa–Ruotsi–Suomi–Ranska) on Aki Kaurismäen ohjaama draamaelokuva vuodelta 1992. Ihastuttavan juhlallinen elokuva perustuu Kaurismäen kirjalemppariin, Henri Murgerin vuonna 1851 julkaistuun romaaniin kolmesta taiteilijahörhöstä Pariisissa.

Onhan myös täyttymys, että samassa paketissa uuden aallon näyttelijä Jean-Pierre Léaud ­tulee tilaamaan Matti Pellonpään albanialaismaalarilta muotokuvansa. Pariisi valloitettu.

Elokuvan aikakäsitys on vielä fantastisempi kuin Akilandiassa. Maalari muuten tulee karkotetuksi Ranskasta palaten rajan yli henkilöauton tavaratilaan sulloutuneena. Sinnittelevän ja taiteilevan trion muut herrat ovat säveltäjä (Kari Väänänen) ja kirjailija (André Wilms). Poikkeuksellisesti Kaurismäki ei juuri rajannut rönsyjä.

****

Boheemielämää, tiistai 4.10. klo 21.50, Teema & Fem

X