Elokuva-arvio: Apollo 13 -elokuvassa ei sorruttu liikaa historiallisten tapahtumien vääristelyyn

Apollo 13:n oli tarkoitus olla kolmas Kuuhun laskeutunut lento. Sen sijaan lennosta tuli kuuluisa vakavan ja miehistön henkeä uhanneen teknisen vian vuoksi.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1970.

Apollo 13:n oli tarkoitus olla kolmas Kuuhun laskeutunut lento. Sen sijaan lennosta tuli kuuluisa vakavan ja miehistön henkeä uhanneen teknisen vian vuoksi.
Teksti:
Onnimanni Liukkonen

Unelma Kuun pinnalla kävelemisestä muuttuu selviytymiskamppailuksi, kun Apollo 13 alkaa valuttaa happivarastojaan avaruuteen. Selviytyminen takaisin Maahan vaikuttaa epätodennäköiseltä.

Ron Howard osaa ohjata toimivaa historiallista elokuvaa ilman, että tositapahtumien kulkua manipuloidaan liikaa. Dialogi lennonjohdon ja astronauttien välillä perustuu pitkälti autenttisiin keskusteluihin.

Tom Hanksin johdolla naamansa peruslukemilla pitävät näyttelijät välittävät tiivistä tunnelmaa pienillä eleillä.

****

Apollo 13, sunnuntai 25.9. klo 21.00, TV5

X