Elokuva-arvio: Auringonpimennys tuo eurooppalaista tulokulmaa kolonialistiseen rasismiin
Jim Thompsonin rikosromaaniin perustuvassa elokuvassa Auringonpimennys poliisipäällikkö muuttuu eräänä päivänä häikäilettömän juonikkaaksi, perverssiä moraalia vaalivaksi kostajaksi.
Nono (Eddy Mitchell) tirkistelee suihkuttelevaa Rose Marcaillouta (Isabelle Huppert) elokuvassa Auringonpimennys.
Jim Thompsonin rikosromaani sijoittuu USA:n pikkukaupunkiin, mutta Bertrand Tavernier’n elokuvasovitus Auringonpimennys siirtää tarinan vuoden 1938 ranskankieliseen länsiafrikkalaiseen siirtomaahan. Ratkaisu tuo eurooppalaista tulokulmaa kolonialistiseen rasismiin, jossa yleisesti n-sanalla kutsutut ”eivät ole ihmisiä, eihän heillä ole sieluakaan”. Toisin ajattelee uneliaan kyläpahasen lainvalvoja (Philippe Noiret), jonka ystävällisyyteen alkuasukkaatkin luottavat.
Poliisimies puuttuu vääryyksiin korkeintaan anteeksipyytävin sanoin eikä koskaan pidätä ketään, vaan antaa roskaväen alati nöyryyttää itseään. Hänellä on kuitenkin hehkeä rakastajatar, aviomiehensä pahoinpitelemä naapuri (Isabelle Huppert) ja toinenkin nainen mielessä.
Selkärangattomaksi aisankannattajaksi luultu mies käynnistää veritöiden sarjan, jolla kostaa väärintekijöille ja hämää kaikkia kyselijöitä. Poliisi perustelee tekojaan omatekoisella moraalisella logiikalla, jonka raukean lupsakkuuden alta kurkistaa häikäilemättömän kostajan salaviisas juonittelu.
****
Auringonpimennys, to 8.10. klo 21.00 Yle Teema & Fem
Lue myös: Elokuva-arvio: Verhottu Napoli -elokuvan tarina herkuttelee ahdistavilla salaisuuksilla