Elokuva-arvio: Ei hätää, hän ei kävele pitkälle on lajityyppinsä elokuvana paremmasta päästä

Tosipohjainen draamakomedia neliraajahalvaantuneesta John Callahanista, jonka pelkistetyt mutta sapekkaan satiiriset pilakuvat olivat yhtä suosittuja kuin parjattuja.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Karismaattinen Joaquin Phoenix nähdään autokolarissa halvaantuneen pilapiirtäjän John Callahanin roolissa.

Tosipohjainen draamakomedia neliraajahalvaantuneesta John Callahanista, jonka pelkistetyt mutta sapekkaan satiiriset pilakuvat olivat yhtä suosittuja kuin parjattuja.
Teksti: Pertti Avola

Ei hätää, hän ei kävele pitkälle (Don’t Worry, He Won’t Get Far on Foot) on yhdysvaltalainen draamakomedia vuodelta 2018. Amerikkalaisohjaaja Gus Van Santin maineikkaimmat ajat olivat 1980–90-luvuilla, jolloin hän teki muun muassa elokuvat Drugstore Cowboy (1989), Matkalla Idahoon (1991) ja Will Hunting (1997). Viime vuosina Van Sant on ohjannut paljon tv-sarjoja, mutta myös ajoittain pitkiä elokuvia, kuten tämän pilapiirtäjä John Callahanin (1951–2010) omaelämäkertaan perustuvan, hieman komediallisen selviytymisdraaman.

Känni-illan jälkeen auto-onnettomuuteen ja sitä kautta pyörätuoliin päätyneen Callahanin tie alkoholistista maineikkaaksi sarkastisten pilakuvien tekijäksi on paalutettu Van Santin elokuvassa tyypillisen amerikkalaisesti toivon ja hyvien ihmisten avulla syntyväksi muutosprosessiksi.

Van Santin onnistuu kuitenkin huumorin ja Joaquin Phoenixin särmikkään pääosasuorituksen avulla välttää pahimmat sentimentaalisuuden sudenkuopat. Elokuva onkin sen vuoksi lajityyppinsä elokuvana paremmasta päästä. Jonah Hill, Rooney Mara ja lyhyesti elokuvassa käväisevä Jack Black tekevät hyvät sivuosatyöt.

*** ½

Ei hätää, hän ei kävele pitkälle, perjantai 23.9. klo 21.30, Teema & Fem

X