Elokuva-arvio: Fabiennen muistelmat on kunnianosoitus elokuvantekemiselle ja naisnäyttelijöille

Fabienne on ranskalaisen elokuvan suuri tähti, jota ympäröivät rakastavat ja ihailevat miehet.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Catherine Deneuve ja Juliette Binoche näyttelevät Hirokazu Kore-edan elokuvassa äitiä ja tytärtä.

Fabienne on ranskalaisen elokuvan suuri tähti, jota ympäröivät rakastavat ja ihailevat miehet.
Teksti: Arto Pajukallio

Japanilaisohjaaja Hirokazu Kore-eda (Isänsä poika, Siskokset, Shoplifters – perhesalaisuuksia) myös tuotti ja käsikirjoitti ensimmäisen ulkomailla tekemänsä elokuvan. Ranskalainen ja ranskankielinen perhetutkielma Fabiennen muistelmat (La verité, 2019) käsittelee ohjaajalle tyypillisiä aiheita monisukupolvisista yhteisöistä muistin ja totuuden vääristymiin.

Kyseessä on myös kunnianosoitus elokuvantekemiselle ja naisnäyttelijöille. Pääosassa on ranskalaisikoni Catherine Deneuven itsensä oloisesti hahmottama tähtinäyttelijä, omahyväinen diiva, joka näkee elokuvat vain omien rooliensa näyttämönä ja muokkaa kaiken oman halunsa mukaisiksi juuri ilmestyneissä muistelmissaan.

Näkökulmia viilataan, kun kylään saapuu Yhdysvaltoihin muuttanut käsikirjoittajatytär (Juliette Binoche) kera näyttelijämiehensä (Ethan Hawke) ja hoksaavaisen lapsensa (Clémentine Grenier). Paraikaa kuvattavan scifielokuvan teemat vertautuvat todellisuuteen ja sen tulkintoihin. Tytär antaa äidilleen tämän kaipaamia sanoja, mutta sovitus ja ymmärrys jäävät pintapuolisiksi.

***

Fabiennen muistelmat, keskiviikko 21.9. klo 21.45, Teema & Fem

X