Elokuva-arvio: Happy Together sivuuttaa perinteisen juonielokuvan vaateet ja keskittyy kuvaamaan tilanteita ja tunnelmia

Yiu-Fain ja Po-Wingin tiet erkanevat lomamatkan aikana Argentiinassa. Wong Kar-wain moderni klassikko kertoo tarinan miesparista, jotka ovat onnettomia yhdessä ja kyvyttömiä tekemään asialle mitään.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Leslie Cheung ja Tony Leung näyttelevät Wong Kar-wain ohjaaman elokuvan päärooleissa.

Yiu-Fain ja Po-Wingin tiet erkanevat lomamatkan aikana Argentiinassa. Wong Kar-wain moderni klassikko kertoo tarinan miesparista, jotka ovat onnettomia yhdessä ja kyvyttömiä tekemään asialle mitään.
Teksti: Arto Pajukallio

Happy Together on draamaelokuva vuodelta 1997. (Chun gwong cha sit, Hong Kong) Ohjaaja Wong Kar-wai ja näyttelijänsä Leslie Cheung ja Tony Leung olivat hongkongilaisia. Kun ohjaajalle luvattiin rahoitus espanjankielisessä maassa tehtävälle elokuvalle, vei hän tuotannon Argentiinaan, jonka miljööt ja musiikki tarjosivat innoittavat puitteet rapsodiselle parisuhdekuvaukselle.

Miehistä toinen on vakaampi ja vastuullisempi, toinen temperamenttisempi ja tuhoavampi. Suhde räiskyy, eroa on tehty lukuisat kerrat mutta pysyvästi ei ole onnistuttu. Naishahmoja ei elokuvassa esiinny kuin hetkellisissä sivuosissa.

Ironisesti nimetty Happy Together kuvaa tilanteita ja tunnelmia sivuuttaen perinteisen juonielokuvan vaateet. Australialaisen huippukuvaajan Christopher Doylen työ vangitsee huomion: kuvaus on vuoroin häikäisevän värikästä tai ankean mustavalkoista, kompositiot leikitteleviä tai tyrmäävän upeita, kameranliikkeet röyhkeitäkin. Festivaalimenestys mm. Cannesissa ja Hong Kongissa siivitti elokuvan ja jo nimeä saaneen ohjaajan nousua uuden aasialaiselokuvan tapauksiksi ja lemmikeiksi.

***½

Happy Together, keskiviikko 10.11. klo 21.45, Teema & fem 

X