Elokuva-arvio: Harakiri – Klassikkoelokuva kunniasta ja häpeästä

Harakiri-elokuvassa kunniasäännöt tunteva tulokas osaa kostaa vääryyden, vaan useinpa virallinen historiankirjoitus vaikenee ikävästä totuudesta.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Tatsuya Nakadai (oik.) piti roolia elokuvassa Harakiri omana suosikkityönään. Vasemmalla Tetsurô Tanba.

Harakiri-elokuvassa kunniasäännöt tunteva tulokas osaa kostaa vääryyden, vaan useinpa virallinen historiankirjoitus vaikenee ikävästä totuudesta.
Teksti: Arto Pajukallio

Harakiri tarkoittaa itsemurhaa leikkaamalla vatsa auki, ja elokuvan alkuperäisnimi seppuku samaa toteutettuna ritualististen kunniasääntöjen mukaan. Perinteen tuhoisaa valheellisuutta tutkii Masaki Kobayashin mustavalkoklassikko (Seppuku, Japani 1962).

Eletään 1600-lukua, rauhan aikaa, jona moni työtön köyhä soturi katsoi parhaaksi päättää päivänsä oman käden kautta. Tarinan alussa ahdinkoon joutunut nuori mies aukaisee häväistynä vatsansa, tuskallisesti bambukepeillä. Myöhemmin samaan temppeliin saapuva vanhempi samurai (Tatsuya Nakadai) haluaa kertoa syvästi moraalisen tarinansa, joka kytkeytyy edelliseen seppukun suorittajaan.

Kunniasäännöt tunteva tulokas osaa kostaa vääryyden, vaan useinpa virallinen historiankirjoitus vaikenee ikävästä totuudesta. Moraliteetti ymmärtää kunniakkuutta, mutta paljastaa sen valinnan raskaan vääryyden. Elokuvahan valmistui vajaa 20 vuotta toisen maailmansodan jälkeen, jolloin japanilaiset kunniakysymykset nousivat vahvasti esiin.

*****

Harakiri, to 12.11. klo 21.00 Yle Teema & Fem

Lue myös: Elokuva-arvio: Murer – erään oikeudenkäynnin anatomia on elokuva Vilnan teurastajana tunnetusta Franz Murerista

X