Elokuva-arvio: Ilosia aikoja, mielensäpahoittaja – Aiheena sukupolvien välinen kuilu

Jaa artikkeli
Ilosia aikoja, mielensäpahoittaja, kuvassa Heikki Kinnunen.
Ilosia aikoja, mielensäpahoittaja, kuvassa Heikki Kinnunen. © Mtv3
Kokonaisuutena uusi elokuva Ilosia aikoja, mielensäpahoittaja on edellistä onnistuneempi ja samalla Tiina Lymin parhain ohjaustyö.

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun Antti Litja jäi eläkkeelle. Mutta pitkän päivätyön tehneelle näyttelijälle se suotakoon. Lohduttavinta on, että Heikki Kinnusesta löytyi pätevä paikkaaja Mielensäpahoittajan rooliin elokuvassa Ilosia aikoja, mielensäpahoittaja.

Kokonaisuutena uusi elokuva on edellistä onnistuneempi ja samalla Tiina Lymin parhain ohjaustyö. Aiheena on sukupolvien välinen kuilu. Vastakkain ovat Mielensäpahoittajan perinteinen elämänmuoto ja hänen poikansa (Jani Volanen) globaali nykykulttuuri. Sovittelijana kahden ehdottoman maailman välissä toimii pojantytär (Satu Tuuli Karhu), joka elokuvan alussa saapuu jo kuolemaan valmistuvan vaarinsa luo salaisuus mukanaan.

Lymi on onnistunut erityisesti näyttelijäohjaajana. Kinnunen tempaisee yhden parhaimmista rooleistaan, ja Volanen on herkullinen ylimielisenä mulkvistipoikana, vaikka hahmo ylikirjoitettu onkin. Pojantyttärenä Karhu ruumiillistaa aidosti sen elämänvaiheen, jossa ihminen ei ole enää lapsi, mutta ei vielä aikuinenkaan.

***½

Ilosia aikoja, mielensäpahoittaja, la 2.1. klo 19.50 Mtv3

Lue myös: Elokuva-arvio: Olavi Virta – Elämäkertaelokuva tangolegendasta

X