Elokuva-arvio: Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja on onnitunut kokonaisuus sukupolvien välisestä kuilusta

Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja -elokuvassa kolme sukupolvea yrittävät löytää yhteisen sävelen erilaisten elämänvaiheiden tuomien ongelmien yli.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Heikki Kinnunen seuraa Antti Litjaa Mielensäpahoittajan roolissa.

Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja -elokuvassa kolme sukupolvea yrittävät löytää yhteisen sävelen erilaisten elämänvaiheiden tuomien ongelmien yli.
Teksti: Henri Waltter Rehnström

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun Antti Litja jäi eläkkeelle. Mutta pitkän päivätyön tehneelle näyttelijälle se suotakoon. Lohduttavinta on, että Heikki Kinnusesta löytyi pätevä paikkaaja Mielensäpahoittajan rooliin elokuvassa Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja.

Kokonaisuutena elokuva on edellistä onnistuneempi ja samalla Tiina Lymin paras ohjaustyö. Aiheena on sukupolvien välinen kuilu. Vastakkain ovat Mielensäpahoittajan perinteinen elämänmuoto ja hänen poikansa (Jani Volanen) globaali nykykulttuuri. Sovittelijana kahden ehdottoman maailman välissä toimii pojantytär (Satu Tuuli Karhu), joka elokuvan alussa saapuu jo kuolemaan valmistuvan vaarinsa luo salaisuus mukanaan.

Lymi on onnistunut erityisesti näyttelijäohjaajana. Kinnunen tempaisee yhden parhaista rooleistaan, ja Volanen on herkullinen ylimielisenä mulkvistipoikana, vaikka hahmo ylikirjoitettu onkin. Pojantyttärenä Karhu ruumiillistaa aidosti sen elämänvaiheen, jossa ihminen ei ole enää lapsi, mutta ei vielä aikuinenkaan.

***½

Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja, maanantai 20.9. klo 21.00, SUB

Lue myös: Mielensäpahoittaja teki Tuomas Kyröstä varakkaan – toiko se onnen elämään?

X