Elokuva-arvio: Jeanne Dielman on poliittinen puheenvuoro naisen asemasta

Jeanne Dielman on korostelematon kuvaus naisen ja yksinhuoltajan osasta 1970-luvun länsimaisessa yhteiskunnassa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Alain Resnaisin elokuvissa Viime vuonna Marienbadissa ja Muriel elokuvaläpimurtonsa tehnyt Delphine Seyrig tuo omaa eleganttia salaperäisyyttään Jeannen rooliin.

Jeanne Dielman on korostelematon kuvaus naisen ja yksinhuoltajan osasta 1970-luvun länsimaisessa yhteiskunnassa.
Teksti: Pertti Avola

Belgialaisohjaaja Chantal Akermanin tunnetuin elokuva Jeanne Dielman on kuvaus yksinhuoltajasta, joka elättää itseään ja kouluikäistä poikaansa osapäiväprostituoituna Brysselissä.

Katsoisitteko yli kolmituntisen elokuvan, jossa ei oikeastaan tapahdu mitään? Tällä kertaa sanoisin, että se kannattaa.

Jeanne herää aamuisin, laittaa ruokaa, tiskaa ja siivoaa sekä muutenkin elää totuttujen rutiinien mukaan. Jeannen sivutyö herättää jännitteitä omaan seksuaalisuuteensa havahtuvan pojan kanssa, mutta muuten kaikki sujuu tiukasti piintyneiden tapojen säätelemänä – kunnes tapahtuu jotain, joka rikkoo rutiinit.

Tavallista arkea ja ihmisten solahtamista sen kaavoihin on harvoin kuvattu niin eleettömästi ja huolellisesti kuin Akermanin elokuvassa. Ohjaaja ei suoraan kommentoi mitään, mutta kuvien välistä voi nähdä välähdyksiä siitä kulttuurisesta ja asennetodellisuudesta, jossa Jeanne elää. Tämän kautta Jeanne Dielmanista tulee poliittinen puheenvuoro naisen asemasta ja tämän mahdollisuuksista vaikuttaa siihen.

****½

Jeanne Dielman, to 12.3. klo 21.00 Yle Teema & Fem

Lue myös: Elokuva-arvio: Juliette Binoche loistaa eronneena pariisilaisena elokuvassa Aurinko sisälläni

X