Elokuva-arvio: Komediaelokuva Aurora viihdyttää hillittömällä huumorillaan

Jaa artikkeliTilaa Seura
Mimosa Willamo palkittiin roolista Aurora -elokuvassa parhaan naispääosan Jussilla.
Mimosa Willamo palkittiin roolista Aurora -elokuvassa parhaan naispääosan Jussilla. © Yle kuvapalvelu
Komediaelokuva Aurora voitti yhteensä seitsemän Jussia, eikä ihme. Elokuvan näyttelijät ja juoni vetävät mukaansa.

Miia Tervon Rovaniemelle sijoittuva Aurora (Suomi 2019) on kovalla tempolla pursuavaa hillitöntä huumoria. Keskittyen naisiin, mikä loksauttaa leuat kahta tehokkaammin. Elokuvan naikkoset eivät suodata sanomisiaan. He ovat humalahakuisia, mutta hyväsydämisiä.

Kameratyöstä nauttiva Mimosa Willamo on selkeämmin puhdas filmitähti kuin kukaan muu tänä päivänä. Kynsiteknikko Aurorana hän osoittaa myös pohjoisen roolien taittuvan. Pääosan lisäksi elokuvalle irtosi kuusi muuta Jussia. Saapa nähdä, tuleeko esikoisohjaaja Tervolta jatkossa lisää vyörytystä vai toisenlaisia siirtoja.

Aurora purree ulkomaillakin, sillä turbotehoilla riekkuva suomalaisnainen kouluttaa turvapaikanhakija Dariania (Amir Escandari) siihen, millaisin vinkein meillä pääsee naimisiin. Roolipalettiin kuuluvat tummapintainen maahanmuuttajien karsastaja Juha (Chike Ohanwe) ja muistisairas Liisa (Miitta Sorvali). Taitavaa töksäyttelijää Sorvalia voi arvella samalla erääksi Tervon tyyliesikuvista.

****

Aurora, ke 31.3. klo 21.00 Tv2

Lue myös: Elokuva-arvio: Miss Farkku-Suomi on nostalginen 70-luvun ajankuva – pääosaa näyttelee laulaja Sanni

X