Elokuva-arvio: Naisen parhaat vuodet -elokuvan katsotaan synnyttäneen aikakautensa indietuotannon

Lauantain elokuvatähti Gena Rowlands näyttelee pääroolin puolisonsa John Cassavetesin kirjoittamassa ja ohjaamassa elokuvassa Naisen parhaat vuodet.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Näyttelijä Gena Rowlands elokuvassa Naisen parhaat vuodet.

Lauantain elokuvatähti Gena Rowlands näyttelee pääroolin puolisonsa John Cassavetesin kirjoittamassa ja ohjaamassa elokuvassa Naisen parhaat vuodet.
Teksti: Arto Pajukallio

Näyttelijä Gena Rowlands halusi tulkita aikansa naisen henkistä horjumista. Aviomies John Cassavetes kirjoitti intensiivisen perhedraaman Naisen parhaat vuodet (A Woman Under the Influence, USA 1974). Kukaan ei halua nähdä hullua keski-ikäistä daamia, tyrmäsivät tuottajat. Niinpä rahoitus hankittiin itse. Käsikirjoituksesta innostunut miespääosan esittäjä Peter Falk lainasi puoli miljoonaa, sivurooleihin pestattiin ystäviä ja sukulaisia.

Kyseessä on rajapyykkielokuva, jonka katsotaan synnyttäneen aikakautensa indietuotannon. Saavutusta edesauttoi huikea arvostelumenestys. Perfektionisti Cassavetes kuvaa usein sitä, mitä pidetään joutavana arkena, minkä kautta hän pääsee kuin kiertoteitse käsittelemään moniulotteisten henkilöhahmojensa ristiriitaisuuksia. Elokuvan aviopari rakastaa toisiaan, mutta ei osaa käsitellä ongelmiaan. Paineiden alla oudosti käyttäytyvä perheenäiti yrittää miellyttää miestään, joka haluaa ylpeillä kodillaan, raivoaa aggressiivisesti ja toimittaa puolisonsa hoitoon. Lapset kasvavat jaloissa miten kuten.

****½

Naisen parhaat vuodet, la 21.11. klo 20.53 Yle Teema & Fem

Lue myös: Elokuva-arvio: Celeste Garcían ihmeellinen matka on sympaattinen kuvaus

X