Elokuva-arvio: Nolanin Dunkirk tiivistää Toisen maailmansodan pelastusoperaation jännitysnäytelmän
Dunkirk ei jumitu hahmoihin, vaan keskittyy historiallisen pelastusoperaation ahdistavuuden kuvaukseen.
Fionn Whitehead on yksi tuhansista evakuoitavista sotilaista.
Ohjaaja Christopher Nolan on usein rakentanut elokuviaan tarinan sisäisen ajankulumisen ja elokuvakerronnan väliselle vuorovaikutukselle. Mementossa (2000) päähenkilön lähimuistin menetys tarjosi mahdollisuuden kertoa tarina väärinpäin, Interstellarissa (2014) avaruusmatkalla vanhetaan eri tahtiin kuin maanpinnalla.
Dunkirk kuljettaa kolmea tarinaa
Uusimmassa Tenetissä (2020) ollaan sitten jo ihan umpisolmussa aikatasojen kanssa. Dunkirkissa kolme eri tahtiin kulkevaa tarinalinjaa lomittuu elokuvallisesti upeasti toisiinsa.
Toisen maailmansodan Dunkerquen pelastusoperaatio tiivistetään tiukaksi jännitysnäytelmäksi, jonka taustalla pauhaa Hans Zimmerin intensiivisen tuskastuttava musiikkimatto.
Yksinäinen sotilas (Fionn Whitehead) hakee kaoottisella rannalla paikkaa evakuointialuksesta, pieni siviilivene lähtee pelastamaan sotilaita ja Spitfire-lentäjä (Tom Hardy) suorittaa taivaalla taistelutehtävää. Hahmojen taustoja ei kerrota, vaan elokuva keskittyy sotakokemuksen ahdistavaan toimintaan.
****
Dunkirk, ti 8.6., klo 21.00 Sub