Elokuva-arvio: Psykologisen Nainen junassa -trillerin ovelat juonenkäänteet yllättävät

Psykologisessa jännärissä yksinäinen Rachel matkustaa päivittäin samalla paikallisjunalla.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Psykologisessa jännärissä yksinäinen Rachel matkustaa päivittäin samalla paikallisjunalla.
Teksti: Milla Olkkonen-Lind

Ikkunasta hän tarkkailee radanvarren hulppeassa talossa asuvaa pariskuntaa, jolle rakentaa mielessään täydellistä elämäntarinaa. Rachel järkyttyy, kun eräänä päivänä hän näkee naisen suutelemassa vierasta miestä.

Väristyksiä Rachelissa aiheuttaa myös toinen talo, jonka seinien sisällä hän itse aiemmin asui. Ovelat ja yllättävät juonenkäänteet toimivat.

Emily Blunt tulkitsee uskottavasti alkoholisoituneen Rachelin surkeutta, Rebecca Ferguson tasaisella otteella Rachelin ex-miehen uutta puolisoa.

Kiinnostavin hahmo on silti Haley Bennettin esittämä Megan, jonka elämä ei olekaan aivan yhtä ruusuista kuin Rachel kuvittelee.

***½

Nainen junassa, lauantai 3.6. klo. 21.00, MTV Ava

X