Elokuva-arvio: Solace-rikosleffassa sarjamurhaajan jälkeensä jättämät uhrit näyttävät lähes onnellisilta

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Solace
Elokuva saa välillä hiukan koomisiakin piirteitä, kun Anthony Hopkinsin näyttelemä selvänäkijä tekee työtään. © SUB
Kokenut FBI-etsivä ja hänen nuori, kunnianhimoinen työparinsa pyytävät apua erakkomaiselta ja jo eläkkeelle siirtyneeltä John Clancylta.

Solace on yhdysvaltalainen rikoselokuva vuodelta 2015. Brasilialaisen ohjaajan Afonso Poyartin toinen pitkä elokuva on ihan kelpo kertakäyttöjännäri. FBI:n agentit Katherine Cowles (Abbie Cornish) ja Joe Merriwether (Jeffrey Dean Morgan) huomaavat, että heillä on käsissään sarjamurhaajatapaus.

Murhia yhdistää siisti ja nopeasti tappava tekotapa, joiden jäljiltä uhrit näyttävät lähes onnellisilta. Joe päättää pyytää hankalan tapauksen selvittämiseen apua vanhalta ystävältään. Selvänäkijän kyvyillä varustettu erakoitunut lääkäri John Clancy (Anthony­ Hopkins) suostuu vastahakoisesti avuksi.

Solacea oli käsikirjoittamassa Ocean’s Elevenin vuoden 2001 version sovittanut Ted Griffin. Juoni on kelvollinen, mutta loppua kohden paketti alkaa levitä. Alkupuolen rytmi ja jännitys vaihtuvat jorinaan ja kyllästymiseen. Hahmotkin jäävät keskeneräisiksi – he tuntuvat olevan vain tarinan välineitä vailla sen kummempaa persoonaa. Clancyn kohdalla tietty mystiikka toimii ja muutenkin Anthony Hopkins kannattelee elokuvaa roolisuorituksellaan.

**1⁄2

Solace, lauantai 4.6. klo 21.00, SUB

X