Elokuva-arvio: Taksilla Tobrukiin on mustavalkoinen aavikkosotaleffa

Jaa artikkeliTilaa Seura
Tunnetuimpina näyttelijöinä elokuvassa Taksilla Tobrukiin nähdään Charles Aznavour (vas.), Hardy Krüger (kesk.) ja Lino Ventura (oik.).
Tunnetuimpina näyttelijöinä elokuvassa Taksilla Tobrukiin nähdään Charles Aznavour (vas.), Hardy Krüger (kesk.) ja Lino Ventura (oik.). © Gaumont / Yle Kuvapalvelu
Toiseen maailmansotaan sijoittuva klassikko Taksilla Tobrukiin muutamasta ranskalaisesta sotilaasta, jotka pyrkivät vangitsemansa saksalaisupseerin kanssa kohti omia rintamalinjoja Saharassa.

Moni ranskalaiselokuva näkee sodan jonain muuna kuin kansallisten vihollisuuksien näyttämönä; usein sotaa tarkastellaan enemmän yksilöiden ja heitä yhdistävien yhteiskuntaluokkien ja lojaalisuudenkin myötä. Tämä ei tietenkään tarkoita etteikö mukana voisi olla sodan raadollisuutta ja julmaakin ironiaa. Tähän joukkoon kuuluu Denys de La Patellièren ohjaama, vuoden 1942 Afrikan rintamalle sijoittuva, mustavalkoinen aavikkosotaleffa Taksilla Tobrukiin, joka osoittautui kotimaassaan suureksi menestykseksi.

Pääosien neljä ranskalaissotilasta joutuvat erämaan armoille. He pelastautuvat jatkamaan matkaa saksalaisen ajoneuvon ja vangin kanssa, mutta tarinan käänteet voivat olla nopeita ja arvaamattomia.

Näyttelijä Charles Aznavourin lanko Georges Garvarentz sävelsi metkan musiikin, joka palaa kierrättämään Gloria in Excelsis Deo -hymnin melodiaa. Kontrastinen lopputulema on mielenkiintoinen.

***

Taksilla Tobrukiin, to 2.7. klo 22.15 Yle Teema & Fem 

Lue myös: Elokuva-arvio: Räsynukke on jännityselokuvan ja sadunomaisen kertomuksen aineksia yhdistelevä mestariteos

X