Elokuva-arvio: Transit perustuu Anna Seghersin 1944 julkaistuun samannimiseen romaaniin

Paula Beer ja Franz Rogowski näyttelevät pääosat elokuvassa Transit tahallisen ilmeettömästi, ja yhtä yksitotisen eloton on elokuvan kokonaisuuskin.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Paula Beer ja Franz Rogowski elokuvassa Transit.

Paula Beer ja Franz Rogowski näyttelevät pääosat elokuvassa Transit tahallisen ilmeettömästi, ja yhtä yksitotisen eloton on elokuvan kokonaisuuskin.
Teksti: Pertti Avola

Transit -elokuvan ohjannut saksalaisohjaaja Christian Petzold (s. 1960) on tarjonnut elokuvayleisölle kiehtovia naiskuvia 2010-luvulla elokuvissaan Barbara (2012) ja Phoenix (2014).

Elokuva sijoittuu saksalaismiehityksen aikaiseen Ranskaan ja kertoo Pariisista Marseilleen pakenevasta miehestä, joka omaksuu itsemurhan tehneen kirjailijan henkilöllisyyden ja rakastuu lopulta kirjailijan vaimoon. Totuutta kirjailijan kohtalosta hän ei vaimolle kerro.

Transitin idea on siinä, että vaikka tapahtumat ovat 1940-luvulta, kuvattu aika on omaamme. Tällä Petzold haluaa osoittaa, että 80 vuoden takaiset tapahtumat voisivat toistua Euroopassa koska tahansa. Elokuva sortuu samaan mihin monet eurooppalaiset taide-elokuvat ovat kompastuneet 1960-luvun alusta asti: uuvuttavaan ja jäykkään teennäisyyteen.

**

Transit, ke 6.5. klo 22.00 Yle Teema & Fem

Lue myös: Elokuva-arvio: Rodin – Taiteilijakuvaus Auguste Rodinin ja Camille Claudelin suhteesta

X