Elokuva-arvio: Venäläinen poika on ihanteeton ja karu sotakuvaus
Venäläinen poika edustaa kiintoisasti nykyvenäläistä elokuvaa, jossa sosialistisen realismin ulkoiset kehykset ovat tallella, mutta sen aatteellinen ja propagandistinen idealismi poissa.
Aleksei (Vladimir Korolev) sokeutuu jo ensimmäisessä taistelussa elokuvassa Venäläinen poika.
Toisin kuin useimmat neuvostoliittolaiset tai venäläiset sotaelokuvat, Aleksander Zolotukhinin pitkä esikoiselokuva Venäläinen poika (Malchik russkiy, Venäjä 2019) ei kerro toisesta vaan ensimmäisestä maailmansodasta, jota tsaarin joukot kävivät vallankumouksen jo kytiessä taustalla. Nuori Aleksei (Vladimir Korolev) on liittynyt armeijaan etsimään mainetta ja kunniaa, mutta sokeutuu jo ensimmäisessä taistelussaan ja päätyy kuulostelemaan vihollisen lentokoneita.
Zolotukhin rinnastaa rakeista arkistofilmiä muistuttavan sotakuvauksen nykypäivän orkesteriin, joka harjoittelee Sergei Rahmaninovin kolmatta pianokonserttoa. Sitä on kutsuttu maailman vaikeimmin soitettavaksi pianokonsertoksi.
Sotakuvaus on ihanteetonta ja karua, pääosin köyhästä maalaisväestöstä koostuvan venäläisarmeijan tyyppien luonnehdintaa. Pianokonsertto ja elokuva saavuttavat crescendonsa vaikuttavassa loppukohtauksessa, jossa Zolotukhin vasta lopullisesti nivoo musiikin ja sotakuvauksen yhteen. Venäläinen poika edustaa kiintoisasti nykyvenäläistä elokuvaa, jossa sosialistisen realismin ulkoiset kehykset ovat tallella, mutta sen aatteellinen ja propagandistinen idealismi poissa.
***½
Venäläinen poika, ke 14.10. klo 21.55 Yle Teema & Fem