Elokuva-arvio: Wonder Woman – amatsoniprinsessa keskellä ensimmäistä maailmansotaa

Wonder Woman -elokuvan käsikirjoitus ei ole kummoinen, mutta sen dialogissa on paikoin sähäkkyyttä ja ohjaaja Patty Jenkinsin käsittelytavassa sopivasti huumoria.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Israelilaisnäyttelijä Gal Gadot elokuvassa Wonder Woman.

Wonder Woman -elokuvan käsikirjoitus ei ole kummoinen, mutta sen dialogissa on paikoin sähäkkyyttä ja ohjaaja Patty Jenkinsin käsittelytavassa sopivasti huumoria.
Teksti: Pertti Avola

Jotain ehkä kertoo naisohjaajien asemasta Yhdysvalloissa, että erinomaisen Monster – Aileen Wuornos -elokuvan ohjaajan Patty Jenkinsin seuraava valkokankaille tehty elokuva Wonder Woman valmistui vasta 14 vuotta Monsterin jälkeen. Jenkinsin kunniaksi on sanottava, että hän on tehnyt toistaiseksi parhaan DC-sarjakuvayhtiön hahmoon perustuvan elokuvan.

Israelilaisnäyttelijä Gal Gadot tulkitsee energisen fyysisesti amatsoniprinsessa Dianaa, joka jättää kotisaarensa taistellakseen saksalaisia vastaan ensimmäisessä maailmansodassa. Wonder Womanin käsikirjoitus ei ole kummoinen, mutta sen dialogissa on paikoin sähäkkyyttä ja Jenkinsin käsittelytavassa sopivasti huumoria. William Moulton Marstonin ja Harry G. Peterin 1940-luvun alussa luoma sarjakuvahahmo olisi voinut saada ympärilleen huonommankin elokuvan.

***

Wonder Woman, la 19.9. klo 21.00 Sub

Lue myös: Elokuva-arvio: Suicide Squad – Gothamin pahiksien supersankarielokuva

X