(Päivitetty: )
Teksti:
Seuran toimitus

Köyhän yksinhuoltajaäidin poika opetteli soittamaan salaa isoveljien komeroon lukitsemalla haitarilla, ja kun isosisko vei kaupunkiin, pääsi vesa ansaitsemaan pihasoittajana ensimmäiset lanttinsa.

Itseoppineesta Lasse Pihlajamaasta tuli paitsi virtuoosimainen haitaristi, myös säveltäjä ja pedagogi, musiikkineuvos ja pohjoismaiden ensimmäisen harmonikkaopiston perustaja. Instrumenttia kehittäneenä soitinrakentajana hänen nimensä on komeillut muidenkin pelien kuin hanurin kyljessä. Myöskin pelimanni opetteli trumpetin ja kontrabasson soiton sekä jonglöörin ja steppaajan taidot.

91-vuotiaaksi eläneen Pihlajamaan syntymästä täyttyy elokuun alussa sata vuotta, minkä kunniaksi uusitaan kaksi ohjelmaa. Pihlajamaa itse muistelee vaiheitaan vuonna 1975 valmistuneessa taiteilijamuotokuvassa Elämäntehtävänä harmonikka: Lasse Pihlajamaa, jossa hän myös esittäytyy modernina säveltäjänä. 1986 tallennettu Lasse Pihlajamaan 70-vuotisjuhlakonsertti avaa sointiakkunaa myös perinteisen tanssimusiikin piiriin.

Arto Pajukallio

Elävä arkisto: Lasse Pihlajamaa 100 vuotta 26.7.2016 Yle Teema  kello 22.30

X