Enon opetukset – Keskiössä Suomalainen maaseutu ja sen asenteet

Vuonna 2011 valmistunut, Petri Tammisen romaaniin pohjautuva kaksiosainen tv-elokuva Enon opetukset sijoittuu vuosiin 1981 ja 1997.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Enoa esittävä Aku Hirviniemi osoittaa, että hauskuuttajan naamion takaa löytyy paljon muutakin.

Vuonna 2011 valmistunut, Petri Tammisen romaaniin pohjautuva kaksiosainen tv-elokuva Enon opetukset sijoittuu vuosiin 1981 ja 1997.
(Päivitetty: )
Teksti: Pertti Avola

Enon opetukset -elokuvan keskiössä on nuoren Jussin suhde enoonsa Olliin. Suomalainen maaseutu, sen asenteet ja tavat, ovat elokuvassa vahvasti läsnä.

Matti Ijäs on yksi kotimaisen elokuvan perustekijöitä, vaikka hänestä ei niin usein puhutakaan kuin muutamista muista suomalaisohjaajista. Syy siihen on ehkä siinä, että Ijäs on tehnyt leijonanosan tuotannostaan televisiolle. Valkokangaselokuvia hänellä on vain kuutisen.

Ijäksen vahvuuksia ovat suomalaisuuden humoristinen ja lämmin käsittely sekä suuri ymmärrys henkilöhahmoja kohtaan, olivat nämä sitten tavallisia tallaajia tai hieman erikoisempia. Nämä ominaisuudet ovat läsnä myös Enon opetuksissa, vaikka se ei aivan Ijäksen parhaiden teosten rinnalle ylläkään.

Ensimmäisessä osassa 12-vuotias Jussi (Alfred Andersson) seuraa sivusta enon elämää, jossa näennäisen hilpeyden alta paistaa surumielisyys. Toisessa osassa aikuisempi Jussi (Samuli Niittymäki) kohtaa enonsa tasaveroisemmalta pohjalta.

Enon opetukset, ke 11.12. klo 21.00 Tv2

Lue myös: Aikuisen naisen joulukalenteri: perheenäiti viettää koko joulukuun ylikierroksilla

X