Ensimmäinen vuosi -seurantadokkarissa näytetään hyvin tavallista tuoreiden vanhempien arkea

Ohjelmassa seurataan esikoisensa saaneiden Annan, Tindran, Sofian ja Ellenin ensimmäistä vuotta äitinä.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Ensimmäinen vuosi -ohjelma ei sisällä juurikaan jännitystä.

Ohjelmassa seurataan esikoisensa saaneiden Annan, Tindran, Sofian ja Ellenin ensimmäistä vuotta äitinä.
Teksti: Tero Kartastenpää

Lapset kasvavat vuoden ajan, mutta niin ihmeellistä kuin elämän alku onkin, televisiossa se ei näytä juuri miltään. Ensimmäinen vuosi on sarjana kyllä poikkeuksellinen: se lähtee käyntiin hyvin vähillä tapahtumilla.

Yle Femin sarja jatkaa vuosi sitten ilmestynyttä Raskaana-videopäiväkirjaa, jossa päähenkilöt kuvasivat itseään synnytykseen asti. Ymmärrettävästi kakkoskausi on staattisempi kuin ympäri maailmaa asuneiden naisten lapseton elämä.

Vauvat eivät ole vielä persoonia, joten materiaali on lähinnä neljän suomenruotsalaisen äidin arjen kertausta kameralle. Katsojan pitää pinnistää jännyyttä vaikka siitä, että eräs äiti syö kaksi Lucia-pullaa. Toinen käy kahvilla. Yksi pariskunta kertoo tykkäävänsä pukeutua samanlaisiin college-asuihin.

Sairauspuhetta riittää. Kakkosjaksoa mainostetaan sillä, että yhdellä vauvalla on vatsavaivoja. Tavanomaisuuden loputtomuutta rikkoo lähinnä Freya-vauvan äiti Anna, joka puhuu vaikka pissaamisesta housuun, selvästi tehtävänään tuoda julki harvoin nähtyjä äitiystilanteita.

Ensimmäinen vuosi, sunnuntai 29.1. klo 22.30, Teema & Fem

X