Erikoisryhmä Köln -rikossarjassa olennaisia osatekijöitä ovat itse Kölnin kaupunki sekä erikoisryhmän jäsenten omat vaiheet

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Teksti: Pertti Avola

Saksassa poliisisarjat ovat vielä vakiintuneempi traditio kuin Britanniassa. Saksalaissarjat ovat myös valtavan pitkäikäisiä. Meillä nyt alkava Erikoisryhmä Köln eli SOKO Köln alkoi jo 2003 ja jatkuu yhä. Se on spin off vielä pitkäikäisemmästä, jo 1978 alkaneesta sarjasta SOKO 5113.

TV1 ei suinkaan aloita vuodesta 2003, vaan sarjan 14. tuotantokaudesta joka on kahden vuoden takaa. SOKO-sarjat poikkeavat monista muista saksalaisista rikossarjoista siinä, että niissä kuvataan melko suurien poliisin erikoisryhmien toimintaa ja siksi myös pääosien esittäjiä on tavallista enemmän. Meillä nähtävissä jaksoissa Kölnin ryhmän pomona on rikosylikomisario Karin Reuter (Sissy Höfferer, kuvassa). Aloitusjakso käsittelee kaksoismurhaa, joka koskettaa Reuteria henkilökohtaisesti.

Erikoisryhmä Köln tuo ehkä eniten mieleen meillä juuri nähdyn Jäljet päättyvät Berliiniin -sarjan. Napakoissa 45-minuuttisissa jaksoissa ovat rikosten lisäksi olennaisia osatekijöitä itse Kölnin kaupunki eri vuodenaikoina sekä erikoisryhmän jäsenten omat vaiheet.

Erikoisryhmä Köln, ti 16.4. klo 22.00 Tv1

X