Humphrey Bogart -elokuvien sarja käynnistyy

Joulupäivänä käynnistyy Humphrey Bogartin elokuvien sarja. Kuinka vauraaseen perheeseen syntyneestä pojasta kasvoi valkokankaan kovapintainen legenda?

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Tammikuussa esitettävä Puuttuva rengas on Bretaigne Windustin ja Raoul Walshin harvoin nähty rikosdraama, jossa Bogart on järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan nouseva syyttäjä.

Joulupäivänä käynnistyy Humphrey Bogartin elokuvien sarja. Kuinka vauraaseen perheeseen syntyneestä pojasta kasvoi valkokankaan kovapintainen legenda?
(Päivitetty: )
Teksti: Pertti Avola

Humphrey Bogart ei ollut Hollywoodin kulta-ajan miestähdistä pisimpiä ja komeimpia, mutta hänessä oli jotain mitä niillä pitkillä ja komeilla ei läheskään aina ollut.

Bogartissa oli karismaa, rosoa, eletyn elämän tuntua. Ei ihme, että hän usein esitti elämään hieman väsynyttä kyynikkoa, jolla kuitenkin oli aina pehmeä puolensa.

Humphrey Bogart ei silti ollut kotoisin kadun nurjalta puolelta. Hän syntyi 25. joulukuuta 1899 sydänkirurgin ja mainosgraafikon esikoisena varsin vauraisiin oloihin New Yorkissa. Nuori Humphrey sai myöhemmin kaksi sisarta, mutta olot perheessä eivät olleet erityisen lämpimät.

Vanhemmat loivat kumpikin omaa uraansa ja olivat lapsiaan kohtaan jäykkiä ja muodollisia. Äiti Maud käytti Humphrey-poikaa mallinaan tehdessään mainoskuvituksia, ja poikaa kiusattiin tämän vuoksi.

Bogart kävi parhaita kouluja, kunnes hänet erotettiin sisäoppilaitoksesta. Syy erottamiseen ei ole täysin selvillä, mutta sen jälkeen Humphrey jätti koulut ja päätti liittyä laivastoon. Elettiin ensimmäisen maailmansodan viimeistä vuotta 1918. Koulussa kapinoineesta Bogartista tuli tiettävästi aivan kelpo merimies. Hän vietti suurimman osan palvelusaikaansa aluksilla, jotka kuljettivat aselevon jälkeen amerikkalaissotilaita takaisin kotiin Euroopan taistelutantereilta.

Läpimurto teatterilavalla

Kaksikymmenluvulla Bogart ajautui teatteriin, ensin sekalaisiin töihin näyttämön taakse ja viimein pieniin rooleihin itse näyttämölle. Mitään teatterikoulua hän ei koskaan käynyt, eikä liioin saanut kriitikoilta kehuja ensimmäisistä suorituksistaan.

Bogart opetteli uuden ammattinsa kantapään kautta, esiintyen parissa kymmenessä Broadway-näytelmässä vuosien 1922 ja 1935 välillä. Gangsteri Duke Manteen rooli Robert Sherwoodin näytelmässä Kivettynyt metsä merkitsi Bogartille läpimurtoa myös elokuvissa, sillä hän ja Leslie Howard toistivat näyttämöroolinsa myös näytelmän elokuvaversiossa 1937.

Sitä ennen Bogart oli esiintynyt pienissä rooleissa muissakin elokuvissa, mutta varsinaisesti hänen näyttelijänuransa ei ollut lähtenyt toivotulla tavalla käyntiin.

Hyvä osasuoritus gangsterin roolissa merkitsi sitä, että Bogart sai näytellä gangstereita elokuvissa lähes koko 1930-luvun lopun. Tunnetuimpia näistä elokuvista ovat Likakasvoiset enkelit (1938) ja Kuohuva 20-luku (1939), joissa pääosaa esitti James Cagney.

Raoul Walshin hieno gangsteridraama High Sierra ja John Hustonin dekkaritarina Maltan haukka olivat ne kaksi vuoden 1941 elokuvaa, joissa Bogart pääsi viimein omilleen. Tuolloin hänellä alkoi olla jo valmiina se filmipersoona, jonka me tunnemme: kovapintainen, maailman murjoma, mutta silti syvästi tunteva mies.

Vuoden 1941 Maltan haukka on John Hustonin esikoisohjaus. Bogart esittää etsivä Sam Spadea. ©YLE KUVAPALVELU

Tähän filmipersoonaan kuuluivat olennaisesti Bogartin hieman lespaava puhetapa sekä huulen arpi, jonka syntyhistoriasta on kaikenlaista legendaa.

Menestyksen 1940-luku

1940-luku oli Bogartin vuosikymmen. Silloin syntyivät hänen tunnetuimmat ja rakastetuimmat elokuvansa: Casablanca (1942), Kirjava satama (1944), Syvä uni (1946) ja Sierra Madren aarre (1948).

Seuraavalla vuosikymmenellä Humphrey Bogart laajensi skaalaansa: murhasta epäilty käsikirjoittaja elokuvassa Hermot pinnalla (1950), hermonsa menettänyt merikapteeni Cainen kapinassa (1954), väsynyt elokuvaohjaaja Paljasjalkakreivittäressä (1954) ja perhettä panttivankinaan pitävä raaka vankikarkuri Epätoivon hetkissä (1956) ovat kaikki hienoja roolitöitä.

Vain romanttinen Kaunis Sabrina (1954) oli elokuva, jossa Bogart selvästi oli väärässä roolissa.

Bogart oli Oscar-ehdokkaana kolme kertaa. Oscarin hän sai kuitenkin vain Afrikan kuningattaresta (1952) – ja aivan ansaitusti.

Humphrey Bogart oli naimisissa neljästi. Hänen neljäs ja viimeinen vaimonsa oli näyttelijä Lauren Bacall, jonka kanssa Bogart teki neljä yhteistä elokuvaa: Kirjava satama, Syvä uni, Pimeä käytävä (1947) ja Myrskyvaroitus (1948).

Humphrey Bogart ja Lauren Bacall kohtasivat ja rakastuivat näytellessään elokuvassa Kirjava satama. Kuva on film noir -klassikosta Syvä uni, joka oli parin neljästä yhteisestä elokuvasta järjestyksessä toinen. ©YLE KUVAPALVELU

Bogartin viimeiseksi elokuvaksi jäi ammattinyrkkeilyn epärehellisiä piirteitä valottava draama Kuta kovemmin he kaatuvat (1956).

Tupakkaan ja alkoholiin mieltynyt Humphrey Bogart kuoli ruokatorven syöpään 57-vuotiaana tammikuussa 1957.

Bogart-elokuvat Teema & Femillä

  • Kirjava satama (To Have and Have Not, USA 1944), ma 25.12 klo 14.10. 
  • Maltan haukka (The Maltese Falcon, USA 1941), to 28.12 klo 21.00. 
  • Syvä uni (The Big Sleep, USA 1946), to 4.1. klo 21.00. 
  • Puuttuva rengas (The Enforcer/Murder, Inc., USA 1951), to 11.1. klo 21.00.

X