F1-studioisäntä Tomi Tuominen: ”Se, että fakkiutuisin yhteen lokeroon, ei oikein käy minulle”

”Autourheilussa olen ollut mukana pienestä pitäen, mutta tänä vuonna en ole ollut enää rallissa mukana. Aloin joitakin vuosia sitten harrastaa triathlonia, joka on kilpailua vain itseäni vastaan.” kertoo Tomi Tuominen.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Tomi Tuominen juontaa Elisa Viihteen Virittäjät-autourheilusarjaa ja on C Moren F1 studioisäntä.

”Autourheilussa olen ollut mukana pienestä pitäen, mutta tänä vuonna en ole ollut enää rallissa mukana. Aloin joitakin vuosia sitten harrastaa triathlonia, joka on kilpailua vain itseäni vastaan.” kertoo Tomi Tuominen.
(Päivitetty: )
Teksti: Virpi Valtonen

Netti-tv

Outlander – Matkantekijä on ollut suosikkimme: huikean hienosti tehty ja näytelty tarina, josta odotan uutta tuotantokautta. Sarjan tarina on suunnattoman koukuttava ja jotenkin viehkeä. Toinen suosikkisarjani oli HBO:n Vinyl. Oli pettymys, ettei siitä kuulemma tehdä enää toista kautta, sillä 70-luvun musiikin aikakausi kiehtoo minua.”

Outlander – Matkantekijä

© HBO NORDIC

Kirja

”Luen koko ajan ja varsinkin elämäkertoja. Viimeksi lukemani kirjat eivät kuitenkaan olleet elämäkertoja, sillä luin viimein Dan Brownin Da Vinci Koodin ja heti perään Alku-teoksen. Jos joku kirjasuositus pitää antaa, niin nimeän Carlos Ruiz Zafónin koko tuotannon Tuulen varjosta eteenpäin.”

Carlos Ruiz Zafón

© OTAVA

Urheilu

”Autourheilussa olen ollut mukana pienestä pitäen, mutta tänä vuonna en ole ollut enää rallissa mukana. Aloin joitakin vuosia sitten harrastaa triathlonia, joka on kilpailua vain itseäni vastaan.”

Taiteilija

”Lapsena Vesa-Matti Loiri oli the one and only, ja arvostan häntä edelleen suuresti. Myös minusta piti tulla, mutta ei tullutkaan, ammattinäyttelijä.”

Teatteria ja musiikkia

”Se, että fakkiutuisin yhteen lokeroon, ei oikein käy minulle. Esiinnymme Annina-vaimoni kanssa Lohjan Teatterin Nunnia ja konnia -musikaalissa, jonka ensi-ilta on 27.10. Tein ensimmäisen teatteriroolini My Fair Ladyssa kaksi vuotta sitten. Teemme parastaikaa myös levyä bändini kanssa.”

X