George Orwellin 1984-dystopia nähdään nyt balettina

George Orwellin dystopia Vuonna 1984 on kenties maailman tunnetuin romaani. Kirjasta on uinut jokapäiväiseen kieleemme esimerkiksi valvovan isoveljen käsite, jonka mukaan on nimetty myös tosi-tv-sarja Big Brother.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

© Emma Kauldhar / Northern Ballet / Yle

George Orwellin dystopia Vuonna 1984 on kenties maailman tunnetuin romaani. Kirjasta on uinut jokapäiväiseen kieleemme esimerkiksi valvovan isoveljen käsite, jonka mukaan on nimetty myös tosi-tv-sarja Big Brother.
Teksti: Anu Räsänen

Vuonna 1984 -romaani julkaistiin vuonna 1949. Ensimmäinen kuunnelmaversio siitä kuultiin Yhdysvalloissa jo samana vuonna. TV:ssä 1984 nähtiin ensi kertaa 1953, valkokankaalla kolme vuotta myöhemmin. Toinen elokuvaversio valmistui vuonna 1984, ja ohjaaja Paul Greengrassin on jo vuosia uutisoitu työstävän kolmatta.

Myös näyttämösovituksia romaanista on nähty ympäri maailman, muun muassa Helsingin Svenska Teaternissa keväällä 2015. Samana vuonna koreografi Jonathan Watkins teki Leedsissä maailman ensimmäisen balettiversion 1984:stä.

Yle esittää taltioinnin Northern Ballet’n hienosta esityksestä, jonka aluksi koreografi itse sanoo halunneensa kertoa baletissaan tarinan alkuteokselle uskollisesti. Apunaan tarinankuljetuksessa Watkinsilla on ollut dramaturgi Ruth Little.

1984-baletti, Su 2.5. klo 15.00, Yle Teema & Fem

X