Harvoin tarjolla – salaisuuksia, pettämistä ja alkoholismia puutalolähiössä

Jaa artikkeliTilaa Seura
Harvoin tarjolla.
Harvoin tarjolla. © Veera Aaltonen / Yle 
Etupäässä hyväosaisen ja suvaitsevaisen keskiluokan turhamaisuuksille naurava sarja Harvoin tarjolla on säilyttänyt terävyytensä vuosien saatossa.

Vanhassa puutalolähiössä asuminen saattaa kuulostaa ajatuksena idylliseltä, mutta todellisuus on jotain ihan muuta. Pinnan alta löytyy salaisuuksia, pettämistä, alkoholismia ja ennen kaikkea kyräilyä niin selän takana kuin sen edessäkin. Tämä on lähtöajatuksena Johanna Hartikaisen kirjoittamassa kaksitoistaosaisessa komediasarjassa Harvoin tarjolla (2008). Veikko Aaltosen sujuvasti ohjaama kokonaisuus nähtiin televisiossa viimeksi kymmenisen vuotta sitten.

Etupäässä hyväosaisen ja suvaitsevaisen keskiluokan turhamaisuuksille naurava sarja on säilyttänyt terävyytensä vuosien saatossa, vaikka ei yhtä iskevä olekaan kuin Hartikaisen läpimurto Tahdon asia (2005). Henkilöistä löytyy niin toimittajaa, lääkäriä, kulttuurityöntekijää kuin putkiyrittäjääkin, joiden ongelmat ovat enemmän tai vähemmän itse luotuja. Kaikkia heitä kuitenkin käsitellään ymmärryksellä.

Muun muassa Ona Kamu, Anna-Leena Härkönen, Puntti Valtonen ja Matleena Kuusniemi pitävät huolen siitä, että näyttelijäntyössä dramatiikan taju ja koominen viritys ovat sopivasti tasapainossa.

Harvoin tarjolla, ke 28.10. klo 21.00 Tv2

Lue myös: Kaikki synnit -sarjan toisella kaudella muutos ravistelee lestadiolaisyhteisöä

X