Hassel-sarjan pääosanesittäjä Ola Rapace: ”Kun roolia tarjottiin, oli vastaukseni kiitos ei”

”Hahmoni ei erota hyvää ja pahaa tai väärää ja oikeaa”, Viaplayn Hassel-trillerisarjan ruotsalaistähti, kansainvälistä uraa tekevä näyttelijä Ola Rapace kertoo.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Ola Rapace kertoo tuntevansa Tukholman lähiöt paremmin kuin hyvin. Omat kokemukset kadulta inspiroivat näyttelijää luomaan Hasselista omanlaisensa hahmon.

”Hahmoni ei erota hyvää ja pahaa tai väärää ja oikeaa”, Viaplayn Hassel-trillerisarjan ruotsalaistähti, kansainvälistä uraa tekevä näyttelijä Ola Rapace kertoo.
(Päivitetty: )
Teksti:
Virpi Valtonen

Viaplayn alkuperäissarja Hassel sai ensi-iltansa Suomessa ja muissa Pohjoismaissa 8. syyskuuta. Kymmenosainen trillerisarja perustuu ruotsalaiskirjailija Olov Svedelidin dekkareihin, joista tehtiin televisiosarja 1980-luvulla.

Poliisi Roland Hasseliksi henkilöityi tuolloin Lars-Erik Berenett, joka kuoli helmikuussa, kun uutta Hassel-sarjaa kuvattiin. Nyt kovanaamapoliisin rooliin astuu Ola Rapace – yksi Ruotsin tunnetuimmista näyttelijöistä.

”Kun roolia tarjottiin minulle, oli vastaukseni kiitos ei. Asuin ja tein töitä Ranskassa, enkä ajatellut palata näyttelemään ruotsalaiseen poliisisarjaan”, kansainvälistä uraa tekevä, seksisymbolinakin pidetty Rapace kertoo sarjan kuvauspaikalla Tukholman Årstassa. Hän istuu työpöytänsä ääressä poliisiasemaksi lavastetussa rakennuksessa.

Rapace suostui kuitenkin tapaamiseen ja sanoi ottavansa roolin vastaan, jos hän pystyisi luottamaan ohjaajaan. Lopulta esiin nousi Tukholman Södermalmilla kasvaneen, syyrialaissuomalaiset sukujuuret omaavan räppäri ja elokuvaohjaaja Amir Chamdinin nimi.

”En ollut tehnyt töitä hänen kanssaan, mutta olin vaikuttunut hänen aiemmista töistään. Amir soitti minulle Thaimaahan, ja nelituntisen keskustelumme jälkeen tajusin haluavani tehdä Hasselin roolin. Amirista tuli kapteenini.”

Harmaalla alueella

Pipopäinen Ola Rapace kertoo itsekin seuranneensa Hassel-sarjaa nuoruudessaan 80-luvulla. Kaikkien ruotsalaisten tuntemaan rooliin hyppääminen ei ollut kuitenkaan hänelle vaikeaa.

”Onnistuimme luomaan jotain täysin uutta: jotain sellaista, mitä ei ole koskaan aiemmin nähty – ainakaan Ruotsissa”, Rapace toteaa tyytyväisenä.

”Olen kasvanut Tukholman lähiöissä, mutta en ole koskaan tunnistanut elokuvista tai sarjoista minun Tukholmaani. Niissä kun yleensä esitellään keskusta-alueita, joissa todelliset tukholmalaisia eivät edes asu”, Rapace moittii.

Hasselin johtama poliisin erikoisyksikkö Triton kamppaileekin yhä törkeämpiä rikoksia vastaan kaupungin eteläisissä lähiöissä. Taistelussa jengirikollisuutta vastaan ei tunneta rajoja, eikä harmaalla alueella liikkuvan Hasselinkaan oikeustaju käy aina yksiin lain kirjaimen kanssa.

”Näyttelemäni hahmo ei erota hyvää ja pahaa tai väärää ja oikeaa”, Tukholman pimeämmän puolen henkilökohtaisestikin tunteva Rapace kertoo.

Sarjan muissa rooleissa nähdään muun muassa Hasselin mentoria Yngbe Rudaa näyttelevä ruotsinsuomalainen Tomas Laustiola ja Hasselin avovaimon roolissa vakuuttava Aliette Opheim, jonka suomalaiset tuntevat Ylellä esitetystä Vettä sakeampaa -draamasarjasta.

 

X