Humanity on Trial – Mitä tapahtuu, jos humanitaarisesta työstä tehdään laitonta?

Jonas Bruunin ohjaama dokumentti Humanity on Trial ehti hieman seurata pelastajia toimessaan, mutta ennen kaikkea ohjelma purkaa odotustilannetta.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Vuoden 2015 pakolaisaalto kosketti tanskalaista Salaam Aldeenia.

Jonas Bruunin ohjaama dokumentti Humanity on Trial ehti hieman seurata pelastajia toimessaan, mutta ennen kaikkea ohjelma purkaa odotustilannetta.
(Päivitetty: )
Teksti: Arto Pajukallio

”Pelastaminen ei ole ihmissalakuljetusta”, protestoivat mielenosoittajat dokumentissa Humanity on Trial. He puolustivat tanskalaista Salam Aldeenia, jota uhkasi Kreikassa kaksinkertainen elinkautinen vankeustuomio. Välimerta ylittävien pakolaisten auttaminen rinnastettiin ihmissalakuljetukseen.

Aldeen itse oli saapunut Tanskaan pakolaisena perheensä kanssa 1990-luvun alussa. Hän ei voinut seurata toimettomana kohtalotoveriensa hengenvaarallisia yrityksiä, vaan matkusti vuonna 2015 Lesbosin saarelle auttamaan merihätään joutuneita, Kreikkaan yrittäviä pakolaisia. Vielä 14 tuntia ennen pidättämistään Aldeen ja hänen toverinsa pelastivat 51 ihmistä hukkumiselta.

Aldeen ja hänen tukijansa kommentoivat tapahtumia oikeudenkäynnin lähestyessä. Lopuksi kuullaan, mitä tapahtui päätöksen julistamisen jälkeen.

Kun syyttäjäpuolelta ei saada kommentteja, jää dokumentti puolinaiseksi todisteeksi ihmisyyden häpeällisestä kriisistä.

Humanity on Trial, su 15.12. klo 22.00 Yle Teema & Fem

Lue myös: Brittidokumentti selventää 1920-luvun vaihteen itämyllerrystä kulttuurin näkökulmasta

X