Hyvin menestynyt Foxtrot-elokuva sai ilmestyessään Israelin kulttuuriministerin vihat niskaansa

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Foxtrot
Venetsiassa palkittu draama on raju satiiri israelilaisen sotilaselämän harmeista ja puurtamisesta. © yle
Foxtrot herätti Israelin kulttuuriministerissä Miri Regevissä julkista kiukkua. Jo ennen kuin Regev näki elokuvan, hän haukkui sen Israelin vastaiseksi.

Foxtrot on israelilainen draamaelokuva vuodelta 2017. Ohjaaja-kirjoittaja Samuel Maoz oli saanut kuulla tyttärensä kuolleen bussionnettomuudessa. Viisi tuntia myöhemmin tieto peruttiin vääränä: lapsi olikin hengissä. Helpotus ei vienyt mennessään järkytyksen muistoa, joka muhittui elokuvallisiksi ideoiksi.

Maozin henkilökohtainen kokemus heijastuu Foxtrotissa, mutta on vain yksi sen lähtökohdista. Hänen mukaansa elokuvan ensimmäisen jakson on tarkoitus shokeerata, toisen hypnotisoida ja päätösjakson vaikuttaa tunteisiin. Noiden peruslinjojen mainitseminen virittää odotuksia, muttei säästä katsojaa hämmennykseltä.

Osin näennäisen eriparisista aineksista rakentuu hetkittäin henkeäsalpaavan kiehtova ja räjähtävänkin yllättävä taideteos. Suruisat psykologiset perhetutkielmat linkittyvät yhtäällä absurdiin, toisaalla armottomaan armeijasatiiriin. Kuoleman muistijäljet eivät katoa, vaikka kuinka toivoisi tai asiat salaisi.

Elokuva voitti kolme keskeistä pystiä Venetsian elokuvafestivaaleilla. Israelin kulttuuriministeri kertoi olevansa menestyksestä ”häpeissään”.

****

Foxtrot, keskiviikko 26.1. klo 22.40, Teema & Fem

Lue myös: Seura selvitti: Israelin armeija ei katso sukupuolta – Sopisiko malli Suomeenkin: kaikki asepalvelukseen ja naiset kenraaleiksi?

X