Hyvissä aikeissa -dokumenttisarja syventyy suomalaiseen rodunjalostukseen ja pakkosterilisaatioon

Jaa artikkeliLähetä vinkki

(Päivitetty: )
Teksti: Onnimanni Liukkonen

Kolmiosainen dokumenttisarja tutkii suomalaista rodunjalostusta. Ensimmäisessä jaksossa keskitytään rotuhygienian ja pakkosterilisaation historiaan.

Sarjan otsikkoa mukaillen kaikki lähti liikkeelle hyvässä tarkoituksessa. Hämeenlinnan Perttulaan perustettiin kasvatuslaitos tylsämielisille. 1900-luvun alussa Perttulan johtaja Edvin Hedman alkoi omaksua rotuhygienisiä ajatuksia. ”Heikommalta ainekselta” alettiin estää suvunjatkaminen pakkosterilisaatiolla.

Riikka Kaihovaaran käsikirjoittamassa jaksossa kerrotaan, että toisen maailmansodan jälkeen eugeeninen politiikka piti irrottaa Hitlerin rotuopeista. Suomessa pakkosterilisaatio kuitenkin nousi huippuunsa vasta 1950-luvulla.

Historiallisesti kiinnostavan ja tematiikaltaan karmivan sarjan toisessa jaksossa perehdytään kallonmittaamiseen ja kolmannessa kerrotaan radikaalin rotuhygienian kannattajan, Martti Pihkalan toiminnasta.

Hyvissä aikeissa, ke 16.1. klo 20.00 Tv1

X