Itse asiassa kuultuna: Anneli Jäätteenmäki kertoo uransa dramaattisista vaiheista

Anneli Jäätteenmäki on 65-vuotiaana nuorimpia henkilöitä, jotka ovat päätynyt Juho-Pekka Rantalan luotsaamaan elämäntyöhaastattelujen sarjaan.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Itse asiassa kuultuna: Anneli Jäätteenmäki.

Anneli Jäätteenmäki on 65-vuotiaana nuorimpia henkilöitä, jotka ovat päätynyt Juho-Pekka Rantalan luotsaamaan elämäntyöhaastattelujen sarjaan.
Teksti: Jussi Karjalainen

Juristitaustainen Anneli Jäätteenmäki siirtyi europarlamentaarikon uralle ja myöntää, että pääministerin tehtävän dramaattisesta menettämisestä ”jäi naarmuja ja arpia”.

On kaikki syyt kuulla Suomen ensimmäisen naispääministerin kokemuksista, vaikkakin pääministeriys syksyllä 2003 jäi 63 päivän mittaiseksi.

Suunnattoman nopeasti tulleen katkon vuoksi asiaan on syytä palatakin, mutta tällä kertaa Itse asiassa kuultuna -ohjelma ei avaa selkeästi, mistä pääministerin eroon pakottaneessa ”Irak-gatessa” oli kyse. Keskustalainen Jäätteenmäki oli tuonut ennen vaaleja julkisuuteen papereita, joiden saamisesta hän antoi väärää tietoa joutuessaan kovaan ”myllytykseen”.

Euroopan parlamenttiin hänet joka tapauksessa valittiin heti 2004 peräti 150 000 äänellä. Asiapoliitikolta ei ihan irtoa hymy haastattelussa. Se on pohjalaisuudenkin peruja, todetaan.

Itse asiassa kuultuna: Anneli Jäätteenmäki, to 12.11. klo 19.00 Tv1

Lue myös: Itse asiassa kuultuna: Sirkka-Liisa Anttila on ollut politiikan ohella virkanainen ja sikatilallinen

X