Itse asiassa kuultuna: Antti Tuuri kansakunnan tarinoiden takana

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Antti Tuuri.

Teksti:
Milla Olkkonen-Lind

Kirjailija Antti Tuuri on oiva valinta torstain  Itse asiassa kuultuna-keskusteluohjelmaan. Tuolloin vietetään suomalaisen kirjallisuuden päivää. Tuuri on kirjoissaan maalannut kuvaa erityisesti pohjalaisuudesta, mutta ovat hänen teoksensa koskettaneet kansakuntaa laajemminkin. Elokuvinakin ovat menestyneet esimerkiksi Pohjanmaa, Talvisota, Lakeuden kutsu, Rukajärven tie ja Ikitie.

Juho-Pekka Rantalan haastattelussa Tuuri kertoo, että hänen tekstinsä syntyy yhä mekaanisella kirjoituskoneella. Tänä syksynä ilmestyi Tuurin viimeisin romaani Levoton mieli.

Itse asiassa kuultuna: Antti Tuuri, to 10.10. klo 19.00 Tv1

X