Itsenäisyyspäivän sotaelokuvat – Tuntemattoman sotilaan jälkeen esitetään Etulinjan edessä ja Lupaus

Väinö Linnan tuntemattoman sotilaan pohjalta on tehty kolme elokuvaa: Edvin Laineen ohjaama Tuntematon sotilas vuodelta 1955, Rauni Mollbergin vuodelta 1985 ja Aku Louhimiehen vuodelta 2017.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Yhteistyössä Lotta Svärd Säätiön kanssa toteutettu draamaelokuva kolmesta nuoresta naisesta, jotka liittyvät Lottiin.

Väinö Linnan tuntemattoman sotilaan pohjalta on tehty kolme elokuvaa: Edvin Laineen ohjaama Tuntematon sotilas vuodelta 1955, Rauni Mollbergin vuodelta 1985 ja Aku Louhimiehen vuodelta 2017.
Teksti: Jussi Karjalainen, Pertti Avola ja Arto Pajukallio

Itsenäisyyspäivän elokuva tarkoittaa monelle automaattisesti Tuntematonta sotilasta, mutta kovakuntoisimmalle leffamaratoonarille tarjolla on kaksi muutakin kotimaista sotaelokuvaa.

Tuntematon sotilas

Klassinen itsenäisyyspäivän elokuva vuodelta 1955. Edvin Laineen Tuntematon sotilas alkaa suolta niin kuin Väinö Linnan toinenkin kansallinen terapiaistunto Täällä Pohjantähden alla. Mutta konekiväärikomppanian haltioitunut sotakronikka jatkosodan vuosilta 1941–44 ei millään tavoin juutu suohon.

Juha Nevalainen hitsasi käsikirjoituksen jopa populistiseksi sutkausten kavalkadiksi. Työryhmä loistaa yhteisessä flow-tilassa välittäessään merkittävää luentaa porukasta, jossa on pienoiskoossa Suomen heimot.

*****

Tuntematon sotilas, maanantai 6.12. klo 12.00, Teema & Fem

Lue myös: Radikaali vastaveto Edvin Laineen elokuvalle – Seura löysi Jörn Donnerin unohdetut Tuntematon sotilas -filmisuunnitelmat

Etulinjan edessä

Etulinjan edessä (Framom främsta linjen) on kotimainen sotaelokuva vuodelta 2004. Käsikirjoittajat Stefan Forss ja Benedict Zilliacus sekä ohjaaja Åke Lindman halusivat elokuvallaan muistuttaa jatkosotaan osallistuneista suomenruotsalaisista sotilaista ja kunnioittaa heidän muistoaan.

Etulinjan edessä perustuu sotilaiden alkuperäisiin päiväkirjoihin.  Elokuvasta ei kuitenkaan tullut suomenruotsalaisten Tuntematonta sotilasta, vaikka aikeet olivat hyvät ja kunnioitettavat. Lindmanin toiseksi viimeiseksi ohjaustyöksi jäänyt Etulinjan edessä on aika haalea ja jähmeä sotaelokuva. On se tosin parempi kuin Lindmanin viimeinen elokuva, niin ikään sota-aiheinen Tali-Ihantala 1944 (2007).

**½

Etulinjan edessä, maanantai 6.12. klo 19.40, Teema & Fem

Lupaus

Lupaus on kotimainen draamaelokuva vuodelta 2005. Nuorille naisille Monalle (Laura Birn), Annalle (Karoliina Vanne) ja Ruthille (Hanna Lekander) lotaksi ryhtyminen merkitsee suurta uhrautumista ja vaativaa kasvuprosessia.

Lotta Svärd -säätiö oli tuottamassa lottainstituution julkikuvaa kaunistavaa sotaelokuvaa. Kerronnan rakenteellinen yksioikoisuus kaikkine lähikuvineen muistuttaa tv-sarjaa.

**½

Lupaus, maanantai 6.12. klo 21.00, Nelonen

X