John Ford, Amerikan syvä ääni -dokumentti on henkilökuva suuresta amerikkalaisesta elokuvaohjaajasta

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Teksti: Pertti Avola

Jean-Christophe Klotzin henkilökuva suuresta amerikkalaisesta elokuvaohjaajasta John Fordista (1894-1973) on kiinnostava mutta kapea: se keskittyy pääasiassa vain hänen westerneihinsä.

Klotz piirtää kuvaa rakastetusta ja suositusta miehestä, joka kuitenkin piti omat ajatuksensa tiukasti itsellään ja pakeni maailmaa milloin veneelleen, milloin viinapulloon. Siinä Klotz on oikeassa, että westerneissään perhettä, sivistystä, yhteisöä ja yhteisöllisyyttä arvostanut Ford muuttui vuosien mittaan yhä pessimistisemmäksi kotimaansa ja ehkä koko maailmankin suhteen.

Fordin viimeisessä elokuvassa Seitsemän naista (1966), jota dokumentissa ei edes mainita, ei toivoa enää juurikaan ole. Selitykseksi tälle annetaan Fordin neljä vuotta laivastossa sotadokumenttien tekijänä toisen maailmansodan aikana.

Westerneistään Ford toki parhaiten tunnetaan. Niistä dokumentti antaa kiintoisan kuvan. Tosin sen psykologisoiva ote tuntuu hiukan hassulta, kuten esimerkiksi ajatus siitä, että John Waynen Fordin westerneissä esittämät hahmot olisivat aina olleet heijastuksia ohjaajan omasta persoonasta. Sille Ford olisi saattanut tuhahtaa äänekkäästi piipunsavunsa seasta.

John Ford, Amerikan syvä ääni, ti 4.6. klo 20.00 Yle Teema & fem

X