Jone ja tähdet – Jone Nikula seuraa haastattelijana suosittujen artistien ja bändien keikkapäiviä

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Teksti: Arto Pajukallio

Monitoimimies Jone Nikula on nähty televisiossa kritisoimassa laulajakokelaita ja ihastelemassa sotilasajoneuvoja. Hieman vaikuttaa kuin hän yrittäisi vetäytyä luontaista ruututilaansa pienempään rooliin sarjassa, jossa seuraa haastattelijana ja kommentoijana suosittujen artistien ja bändien keikkapäiviä.

Tai näin Nikula tuntuu tekevän ainakin avausjaksossa, jossa matkustaa Sannin kotoisassa keikkabussissa. Sanavalmis poptähti puhuu skarpisti ja analyyttisesti, vaikka kysymykset jäisivätkin viitteellisiksi tai keskusteleviksi kommenteiksi. Ääneen pääsee myös virallisesti Sannin manageriksi kutsuttu, mutta käytännössä kaikessa keikka-arjessa mukana vaikuttava oikea käsi Laura (ken ei tässä yhteydessä näemmä sukunimestä piittaa).

Työlle tuikitärkeä tiivis yhteisöllisyys välittyy muutenkin vahvasti.
Varmaan kohtaamisten sävy elää artistien mukaan, kahdeksanosaisessa sarjassa kohdataan myöhemmin mm. Klamydia. Tosi-tv-dokkarointi lähestyy joka tapauksessa aihettaan faniviihteenä, ei kulttuurihistoriointina.

Jone ja tähdet, ti 3.9. klo 20.00 Nelonen 

X