Kahakka -draama sijoittuu vuoden 2013 mielenosoituksien ja väkivallan Kairoon

Jaa artikkeliTilaa Seura
Kahakka
Kahakan alussa ihmisiä aletaan tunkea poliisin vankienkuljetusvaunuun. © Scanbox Entertainment A/S

Vuonna 2013 Muslimiveljeskunta nousi vastustamaan Egyptiä hallitsevaa sotilasjunttaa. Kiihkeitä mielenosoituksia kukistetaan raa’alla väkivallalla. Egyptiläisen Mohamed Diabin ohjaama, kansainvälisen rahoituksen turvin valmistunut ja menestyksekkäästi maailmalla esitetty draama sijoittuu näiden aikojen Kairoon.

Kamera seuraa poliisin vankienkuljetusvaunun sisältä, kun autoon tuupitaan kansainväliselle uutistoimistolle työskentelevä toimittaja ja tämän valokuvaaja. Kohta maijaan työnnetään lisää väkeä, myös naisia ja nuoria. Vangeista, joita ei päästetä pois, muodostuu sosiaalinen ja poliittinen poikkileikkaus maan asukkaista ja heidän tunnoistaan

Arvaahan sen, että jännitteitä varmaankin tullaan purkamaan vankitilan ahdistavissa, monia vastakkaisia asetelmia peilaavassa vankeudessa. Uhkaako mikä mahdollisesti kohtalokas tragedia vai koittaisiko vapautuminen, onko päätös ”pamaus vai pihaus”?

Elokuvan veljensä kanssa käsikirjoittaneen Diabin loppuratkaisu on toteava, ei julistava.

Kahakka, pe 4.10. klo 21.00 Yle Teema & Fem 

X