Kaikki huutaa Dingo! Kuolematon Dingo nousee taas ajankohtaiseksi

Dingon tarina nousee ajankohtaiseksi yhä uudelleen. Nyt Yle esittää bändin vaiheista 20-osaisen radiokuunnelman Kaikki huutaa Dingo!

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Audiodraama Kaikki huutaa Dingo! julkaistaan Yle Areenassa 2.7. Aiheeseen virittäydytään Radio Suomen Dingo-illassa 2.7. kello 18 alkaen. Sarja kuullaan myös Radio Suomen heinäkuun arki-illoissa 6.7. alkaen. Kuvassa Pertti Neumann ja Olli Riipinen.

Dingon tarina nousee ajankohtaiseksi yhä uudelleen. Nyt Yle esittää bändin vaiheista 20-osaisen radiokuunnelman Kaikki huutaa Dingo!
(Päivitetty: )
Teksti:
Jukka Vuorio

Kun Dingon kappale Sinä ja minä alkuvuodesta 1984 voitti tv-ohjelma Levyraadin, sinkautti se yhtyeen Suomessa ennennäkemättömälle tähden kiertoradalle.

Porilaisbändin liekki paloi kirkkaana ja nopeasti, sillä Dingon hajoamisesta kerrottiin lokakuussa 1986. Uutinen hajoamisesta oli poikkeuksellinen, sillä se ylitti jopa puoli yhdeksän tv-uutisten uutiskynnyksen.

Yhtyeen musiikki ja laulaja Pertti Neumann nousevat siitä huolimatta yhä uudelleen ajankohtaisiksi. Heinäkuussa Yle esittää Radio Suomen kanavalla 20-osaisen audiodraaman eli radiokuunnelman Kaikki huutaa Dingo!. Sarjan alkua alustetaan jo muutamaa päivää aiemmin Radio Suomen kolmetuntisella Dingo-illalla.

Kaikki huutaa Dingo: Porilainen nuotti

Uudessa audiodraamassa Dingon laulajaa Neumannia esittää näyttelijä Olli Riipinen, 31. Neumannin hahmoon tutustuessaan Riipinen on urakoinut taustatöiden parissa.

”Olen katsonut kaikki netistä löytämäni videoklipit, kuunnellut paljon Dingon kolmea ensimmäistä albumia, lukenut Neumannin elämäkerran ja tavannutkin hänet kahdesti.”

Opettelemista on ollut etenkin porilaisen puhetavan tavoittamisessa.

”Porin murteessa on tietty nuotti ja jotenkin lakoninen esitystapa. Hyvänä murrevalmentajana on ollut kuunnelmassa mukana oleva näyttelijä Annu Valonen.”

Dingon käsittämätön suursuosio konkretisoitui viimeistään kesällä 1984, kun yhtye soitti Helsingin Kaivopuistossa järjestetyssä Kaivorockissa.

Riipisen suosikki taltioiduista Dingon live-esiintymisistä on kuitenkin vuonna 1985 Porin Puuvillatehtaalla kuvattu keikka, ja etenkin sen loppuhuipennuksena nähty ja kuultu kappale Ota paha pois.

”Siinä on menoa, se on todella rock. Ota paha pois tuo esiin uuden elementin bändin liveosaamisesta. Ei voi kuin ihailla, miten kova Dingo on livenä ollut.”

Meikit ja riikinkukkovaatteet

Dingo oli musiikkinsa lisäksi tunnettu myös visuaalisesta näyttävyydestään.

”Arvostan sitä omistautumista, mikä Dingon jätkillä on ollut. Että 80-luvun alussa marraskuussa vedetään päälle meikit ja riikinkukkovaatteet ja kaiken lisäksi jossain Porissa”, Riipinen sanoo.

Vuodelta 1985 olevassa Dingo-mania tv-dokumentissa Neumannilta kysytään, onko hän ”saanut turpaan” meikkaamisen vuoksi.

”En ole, mä oon itse asiassa aika hyvä tappelee”, leveästi hymyilevä Neumann vastaa.

Vaikka Neumann puhui haastatteluissa aina rauhan ja rakkauden puolesta, silti jokin hänen olemuksessaan – ehkä vuodet merillä – saavat katsojan ajattelemaan, ettei hän taida ihan palturia puhua. Hauiksessa oli epäilemättä ytyä.

Ylen audiodraamojen tuotannossa on viime vuosina tehty todellisia timantteja. Sekä kesällä 2018 julkaistu Gösta Sundqvistista kertonut että kesällä 2019 Kikan elämäntarinan esitellyt audiodraama olivat napakymppejä. Kaikki viittaa siihen, että samaa laatua on tarjolla tänä kesänä Dingon kera.

Kaikki huutaa Dingo! to 2.7. alkaen Yle Areenassa. 

Torstaina 2.7. kello 18.02 alkaen kolmetuntinen suuri Dingo-ilta Yle Radio Suomessa.

Radio Suomessa 20-osainen audiodraama alkaa maanantaina 6.7.

Lue myös: Omaleimainen soundi: Yle Live esittää taltioinnin yhtyeeltä Enkel

X