Kaikki synnit -sarjan toisella kaudella muutos ravistelee lestadiolaisyhteisöä

Kaikki synnit -ohjaaja-käsikirjoittaja Mika Ronkainen lupaa, että jännitystä piisaa: “Kyllähän rikossarjassa ruumiita pitää tulla!”

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Kaikki synnit -kautta esitetään myös elokuvateattereissa. Kuvassa Johannes Holopainen ja Maria Sid.

Kaikki synnit -ohjaaja-käsikirjoittaja Mika Ronkainen lupaa, että jännitystä piisaa: “Kyllähän rikossarjassa ruumiita pitää tulla!”
Teksti: Milla Olkkonen-Lind

Jari Virman seisoo vesisaavissa vähissä vaatteissa. Laura Malmivaara ja Milla Kangas pesevät liinoilla hänen jalkojaan ja kietovat pyyhkeen hänen ylleen.

”Tee hänestä vahva”, Malmivaara sanoo.

Huoneen nurkassa rätisee takkatuli. Kivilattialla tyynyillä istuva naisjoukko mumisee Malmivaaran johdolla muutosrituaaliin liittyviä sanoja. Virmanin hahmo on entinen palkkasotilas, jota piinaavat menneisyyden traumat.

Kaikki synnit -sarjan toisen kauden muutosrituaalikohtausta kuvattiin Oulunsalossa Koppanan leirikeskuksessa viime tammikuussa. Kuvaukset keskeytyivät yli lentävien hävittäjien jylinän ja leirikeskuksen olemattomien äänieristeiden takia. Lisäksi kyseisenä päivänä piti kuvata ulkona, mutta leuto ja pilvinen talvi-ilma siirsi kuvaukset sisälle.

Kuvausryhmää uusi suunnitelma ei hetkauttanut. Sarjassa toisen kauden teemana sen sijaan on muutos, jota ei otetakaan mukisematta vastaan.

On talvi vuonna 1999, ja Malmivaaran johtama voimaantuvien naisten ryhmä sekoittaa Varjakan konservatiivista lestadiolaisyhteisöä. Lisäksi vuosituhannen vaihde aiheuttaa pelonsekaisia tunteita kylän asukkaissa.

”Muistan sen ajan itsekin, oli aika päätöntä mitä kaikkea ihmiset pelkäsivät silloin. Ihmiset odottivat jotain suurta muutosta, ja sitten sitä ei oikeastaan tullutkaan”, sanoo sarjan käsikirjoittaja-ohjaaja Mika Ronkainen.

Kaikki synnit -näyttelijöitä nuorennettiin kasvohoitojen avulla

Edellinen Kaikki synnit -kausi antoi viitteitä toisen kauden tapahtumista, sillä Ronkainen ja toinen käsikirjoittaja Merja Aakko hahmottelivat tekstin jo ensimmäisen kauden kuvausten aikana. Tällä kertaa päähenkilöksi nousee Matti Ristisen esittämä poliisi Jussi Ritola. Hahmon elämä ajautuu sekasortoon, kun hän alkaa tutkia murhatun pariskunnan tapausta.

”Kyllähän rikossarjassa ruumiita pitää tulla! Uskon, että toisen kauden tunnistaa samojen tekijöiden sarjaksi, ja vauhtia ja vaarallisia tilanteita nähdään nytkin”, Ronkainen lupaa.

Aikahyppäys 15 vuotta taaksepäin aiheutti tiettyjä haasteita. Jotta Ritolasta saatiin nuoremman näköinen, Ristinen luopui muhkeasta parrastaan, kävi kasvohoidoissa ja luopui sokerista karistaakseen jo Kari Tapion elokuvarooliin haalitut kilot. Toisella kaudella vilahtavat myös ensimmäisen kauden pääosanesittäjät Johannes Holopainen ja Maria Sid. Hekään eivät välttyneet kasvohoidoilta, ja ensimmäisellä kaudella heitä maskeerattiin vanhemmiksi.

Tie dokumenteista fiktioon sujui Mika Ronkaiselta luontevasti

Elokuussa 50 vuotta täyttänyt Ronkainen tunnettiin ennen Kaikki synnit -sarjaa dokumentaristina. Fiktioon siirtyminen tuntui luontevalta, koska Ronkainen ei enää Laulu koti-ikävästä -dokumentin (2012) jälkeen keksinyt, miten muuten haastaisi itseään elokuvantekijänä. Fiktion estetiikka oli muutenkin alkanut hiipiä mukaan Ronkaisen tyyliin.

Koti-ikävä on periaatteessa tosi fiktiivinen kerrontatyyliltään ja tuotantotavaltaankin. Sehän yhdistelee musikaalia, road movieta ja dokumenttia.”

Toisaalta Ronkaista kiehtoo fiktiossa myös se, että tarinaan voi ammentaa todellisista tapahtumista. Hänestä Baltimoren huumemaailmaan sijoittuva, vuosina 2002-2008 tehty Langalla (The Wire) on vaikuttava esimerkki todellisten tapahtumien hyödyntämisestä.

”Kirjoittajat olivat tehneet helvetisti taustatöitä sen eteen. Mekin pyrimme Merjan kanssa autenttisuuteen. Paras palaute ensimmäisestä kaudesta oli, kun lestadiolaisuudesta erkaantuneet henkilöt kehuivat sarjan vastaavan heidän omaa kokemustaan lestadiolaisyhteisöstä.”

Lapsuudenystävät Ronkainen ja Aakko ovat päässeet sopivasti vauhtiin yhteistyössään: lestadiolaisten asuttaman pikkupaikkakunnan elämää eri näkökulmista tarkastelevasta sarjasta on tekeillä kolmaskin kausi.

”Käsikirjoitamme sitä parhaillaan. Jos kaikki menee hyvin, kuvaamme syksyllä 2021.”

Kaikki synnit, to 22.10. Elisa Viihde Aitio

Lue myös: Mitä tapahtui Kaikki synnit -sarjan kuvauksissa Oulunsalossa? Jään peittämä maa ja pilvinen taivas pistivät suunnitelmat uusiksi

X