Kaksi ruumista rannalla -lyhytelokuva on vahva ja vimmainen naiskuvaa käsittelevä teos

Jaa artikkeliTilaa Seura
Kaksi ruumista rannalla on parhaan lyhytelokuvan Jussi-voittaja 2020.
Kaksi ruumista rannalla on parhaan lyhytelokuvan Jussi-voittaja 2020. © Mitro Härkönen / Yle
Elokuvissa naisen rooli on aina alisteinen miehelle. Miehet sotivat ja pelastavat maailman, naisen tehtävä on hoivata tai odottaa. Nainen on vain vaimo, huora tai uhri.

Anna Paavilaisen ohjaama ja yhdessä Laura Birnin (kuvassa) kanssa käsikirjoittama, metatasolla liikkuva Kaksi ruumista rannalla -lyhytelokuva pyrkii purkamaan näitä käsityksiä mustan komedian keinoin.

Aihe on äärimmäisen hyvä, mutta käsikirjoitus on jäänyt raakileeksi. Pointti tulee selväksi jo heti alussa. Loppu on pelkkää toistoa. Toisiaan seuraavat, sinällään irralliset kohtaukset tyytyvät vain esittelemään naisen alistamisen tematiikkaa ilman, että pureutuvat sen syvemmälle aiheeseensa.

Ilme on kohtauksesta toiseen näyttävä, kekseliäästi eri lajityypeistä ammentava. Mutta draamasta puuttuvat käänteet, ja dialogissa puetaan sanoiksi asioita, mitkä katsojan ymmärtää jo kuvista. Sanoma on kuitenkin vahva ja vimmainen. Ei siis ihme, että nyt uusintana nähtävä elokuva voitti parhaan lyhytelokuvan Jussin viime vuonna.

Kaksi ruumista rannalla, pe 14.5. klo 23.40, Yle Teema & Fem

X