Kansainvälistä kiitosta saanut venäläiselokuva Leviathan esitetään Teema & Femillä

Jaa artikkeliLähetä vinkki

(Päivitetty: )
Teksti: Arto Pajukallio

Draama/ (Leviafan, Venäjä 2014) Oikeuksiaan Kuolan niemimaan peräkonnuilla puolustava kiivasluonteinen automekaanikko saa apua moskovalaiselta juristilta joutuessaan vastatusten paikallisen öykkäripormestarin kanssa. Järjestelmä pitää kansalaisia pilkkanaan, mieli- ja väkivalta rehottavat, tilanteet kärjistyvät.

Andrei Zvjagintsevin elokuva piirtää jäätävän lohduttoman kuvan ihmisyyttä polkevasta yhteiskunnallisesta mädännäisyydestä, kirkonkin siunaamasta korruptiosta. Tarinankerronta, miljöiden käyttö ja henkilöohjaus ansaitsevat yhteiskiitoksen: realismin nimissä juopottelukohtauksissa kumottiin vodkaa oikeasti, otto toisensa perään.

Lienee pieni ihme, että elokuva yleensä päästiin tekemään ja saatiin levitykseen. Kotimaassaan se joutui ankarienkin syytösten kohteeksi ja ohjaaja joutui muun muassa selittämään tarinan inspiroituneen amerikkalaisista tapahtumista.

Kansainvälistä kiitosta ahminut elokuva valittiin vuoden parhaaksi suomalaisessakin kriitikkoäänestyksessä. ✪✪✪✪✪

ke, 20.9, klo 22.00, Teema & Fem

2000-luvun Venäjä

  • Paluu (Vozvraschenie, 2003) Teinipojat tapaavat yllättäen isänsä 12 vuoden jälkeen.

  • Hiljaiset sielut (Oysyanski, 2010) Tie-elokuva vaimonsa ruumista kuljettavasta merjalaismiehestä.

  • Jelena (Elena, 2011) Uusperhemoraliteetti, jossa toipilas liikemies ja hoitajavaimo kohtaavat lastensakin tragediat.

  • Major (2013) Poliisi tappaa katumaasturillaan pikkupojan, jonka äidistä lavastetaan syyllistä.

  • Durak (2014) Putkimies yrittää saada pelastetuksi romahtamaisillaan olevan kerrostalon asukkaat.

X